UMK on vahvempi kuin koskaan, koska Euroviisuja ei voitu viime vuonna järjestää

Blind Channel. Kuva: Yle

 

Lauantai-illan Uuden Musiikin Kilpailua (kansankielellä UMK:ta) katsoessa ei voinut olla kummastelematta, miten kahdessa vuodessa on edetty kolmesta Daruden enemmän tai vähemmän huonosta yritelmästä periaatteessa aivan kiinnostavaan, joskin hieman lastentauteja potevaan tv-viihteeseen. Ja ennen kaikkea, musiikkiKILPAILUUN.

 

Minulla on teoria, ja siihen liittyvät sekä Erika Vikman että korona.

 

Oikeastaan jo se, että ei jatkettu yhden artistin pakkomielteisellä ”kilpailulla”, oli askel parempaan. Mutta varsinaisesti UMK:n uuden alun vauhdittajaksi saattoi kohota se, että viime vuoden kilpailun varsinainen voittaja ei ollutkaan koronan takia sen suurin menestyjä. Niin raadollista kuin se Akselin näkökulmasta onkin.

 

Viime vuoden kisan suurin tähti oli tietenkin Erika Vikmanin maan tärkeimmällä musiikkipalkinnollakin huomioitu Cicciolina, joka näytti, että itse asiassa on aivan sama pääsetkö edustamaan Suomea Euroviisuihin, kunhan esität hyvän biisin ja jäät mieleen. Varsinkin, jos viisuja ei järjestetä. Vikmanin tuoreempi single Syntisten pöytä oli juuri helmikuun alussa Suomen radiolistan ykkösenä.

 

Tämän vuoden kilpailussa olikin oikeastaan kolme voittajaa. Blind Channel tietysti, koska voittivat varsinaisen kilpailun. Mutta heillekin voittoa tärkeämpää on se, miten suuren kansansuosion he onnistuivat hetkessä nu-metalillaan keräämään. Dark Sidea kuunneltiin eilen Spotifysta Suomessa 126 000 kertaa. Blind Channelin biisi resonoi varmasti yleisen korona-ahdistuksen vuoksi, sekä siksi, että esimerkiksi Machine Gun Kellyn ja Yungbludin kaltaiset rock-artistit ovat nykyisin erittäin suosittuja ja Linkin Park löytänyt kuuntelijoita uudesta sukupolvesta. Dark Side on todellakin ajan hermoilla, vaikka ei heti uskoisi.

 

Toinen voittaja oli tietenkin Ilta, jonka kappale Kelle mä soitan on makuuni hieman köykäinen. Hän tuli selvästi kilpailuun kohottamaan profiiliaan artistina 1,7 miljoonalle tv-katsojalle siinä onnistuen laadukkaalla esityksellään.

 

Ja sitten on tietysti mm. eurodance-klassikoistaan Trust Me (1993) ja Don’t You Know (1995) tuttu Pandora. Hän on juuri sellainen artisti, jolle tällaiset kilpailut sopivat kuin valettu: tarpeeksi tunnettu, mutta saavuttanut jo niin paljon, että voi paineetta lähteä kokeilemaan onneaan – jokainen hitti ja kaikki huomio on aina vain ekstraa. Harmi vain, että Teflon Brothersin kanssa tehty kappale I Love You nosti esiin enemmän ”Teflareiden” heikkoudet kuin Pandoran vahvuudet.

 

Päättelisin siis, että UMK on siis pakon ja hyvän esimerkin sanelemana saanut keskittyä ennen kaikkea oman profiilinsa nostamiseen ja on siinä hyvällä tiellä. Ensi vuonna nähdään varmasti vielä korkeatasoisempi kilpailu. Puheet siitä, että UMK:sta voisi tulla Suomessa yhtä merkittävä kuin Melodifestivalenista Ruotsissa, eivät kuulostakaan enää kovin epärealistisilta.