Behm, olet ehkä astumassa ansaan!

Behmin Frida-singlen kansi (Warner). 

Rita Behmiä on yleisesti pidetty lupaavimpana kotimaisena popartistina – se on mm. YleX:n asiantuntijaraadin mielipide, ja myös minun. Tosin, kilpailu ei tällä hetkellä sillä saralla ole kovin kovaa.

Behmin kaksi ensimmäistä singleä Hei rakas ja Tivolit ovat kiistatta priimaa poptavaraa ja myös isoja hittejä. Hän on julkaissut sooloartistina Spotifyhin neljä kappaletta, joiden yhteenlaskettu kuuntelumäärä on järjetön 37,3 miljoonaa. Tivolit oli ehdokkaana Ruokaa pöytään -palkinnon saajaksi viime keväänä. 

Kolmantena sinkkuna hänen ensimmäiseltä sooloalbumiltaan julkaistiin tänään Frida-niminen kappale, jonka kertosäkeessä namedropataan Frida Kahlo muodossa ”Ja sä voit pitää sen / Frida Kahlon maalauksen”. Kahlo-maininta tulee ns. takavasemmalta, vaikka Frida mainitaan jo kappaleen nimessä. Jää epäselväksi, miksi Behm laulaa Frida Kahlon taulusta ja miksi kumppani saa sen pitää. Meksikolainen Kahlo oli ensimmäisiä poliittisia aiheita ja yhteiskuntaa suoraan kommentoineita naistaiteilijoita ja tunnettu feministi. Tätä taustaa vasten namedroppaus ei aukene. Behm ei sitä myöskään selitä Warnerin tiedotteessa, mikä on hassua, sillä tiedotteissa on yleensä tapana korulausein avata kappaleiden taustoja ja korostaa merkittävyyttä. 

Kappaleessa on todella paljon hyvää. Sen sävellys tuo hyvällä kesäisellä tavalla mieleen Empire of the Sunin We Are the People -hitin noin kymmenen vuoden takaa. Lopussa on vielä täydentävät jouset, joiden ansiosta kappale kasvaa mainiosti.

Mutta sitten ne huonot uutiset. Koska Tivolit ei noussut radiolistalla kovin ylös (ts. SuomiPop ja Iskelmä ovat soittaneet sitä yllättävän vähän), Fridan kertosäe sovitettu ns. koivusipilöiden, joka on Oskari Onnisen lanseeraama nerokas termi sille, että musiikki räätälöidään väkisin tietyille radioasemille sopivaksi. Kertosäe kuulostaa olevan peräisin aivan eri kappaleesta niin, että lopulta siitä on tarkoituksella tehty biisin ainoa mieleenjäävä osa, mutta ei hyvällä tavalla vaan pikemminkin väkisin kuulijan korvaan tunkien – Topsipuikolla aivoon, kuten Litku Klemetti loppukeväästä lauloi.

Suomalaisessa musabisneksessä voi toimia ainakin kahdella tavalla: varmistamalla, että musiikki pääsee tarpeeksi voimallisesti esiin Sanoman radiokanavilla tai olemalla niin karismaattinen ja kiinnostava artisti, että yleisö aktiivisesti vaatii ja jää janoamaan lisää. Behmin pitää pian valita oma reittinsä. Valinta on vaikea, sillä ennen esikoisalbumiaan hän on hyvin kriittisessä tilanteessa, jossa soittolistahuomio ja radiosoitto saattavat merkitä pitkällä tähtäimellä uran kannalta enemmän kuin musiikin kiinnostavuus. 

Itse taas toivon hänen yllättävän suuremmassakin mittakaavassa kuin Frida Kahlo -viittauksin, koska haluan hätkähtyä ja ihastua häneen aina uudelleen – olemmehan vasta yhteisen matkamme alussa! Frida on viimeinen single ennen syyskuussa tulevaa Behmin ensimmäistä soololevyä. Ansa vaanii, mutta odotukset ovat korkealla, joskaan eivät niin korkealla, etteivät ne voisi täyttyä.

Kommentit

  1. Näkökulma: Mun erokokemusta toi kertosäkeen erilaisuus mukailee täydellisesti. Välillä on melkein ikävä, mutta on riuhtaistava itsensä irti niistä ajatuksista ja muistettava miksi erottiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti