Siirry pääsisältöön

Tekstit

Mitä Euroviisut merkitsevät?

Eurovision laulukilpailu, kansankielellä Euroviisut, nuo popmusiikin urheilukisat kerran vuodessa. Järjettömistä järjettömin konsepti, jota rakastetaan ja vihataan vuosikymmenestä toiseen. Minä tietenkin rakastan. Sen vuoksi tätä blogitekstiä varten pidettiin rönsyilevä keskustelu Bar Loosessa sunnuntaina 7. toukokuuta 2017. Lainaukset ovat keskustelusta.

Mitä Euroviisut merkitsevät:

1. Euroopalle poliittisesti

Politiikkaa ja Euroviisuja ei voi erottaa toisistaan, mutta ei niitä kannata liikaa myöskään sotkea. Loppujen lopuksi Euroviisut ovat karnevalistinen koko Euroopan ja Euraasian juhla. Kun ratkaisut tapahtuvat lauantai-iltana, geopolitiikan (tai pitäisikö sanoa gaypolitiikan) taistelutantereella aseet lasketaan maahan ja jokainen äänestää oikeasti omaa suosikkiaan.

Viisuissa on yhä myös kansakuntia, jotka vihaavat toisiaan ja äänestävät toisiaan vastaan, mutta raatien ja yleisöäänten yhdistelmällä äänestyskäyttäytymistä on saatu lievenennettyä. Viisut ovat koko Euroopan laajuinen …
Uusimmat tekstit

Kuka tekee hitin?

Näin digiaikana kaikki musiikki on kaikkien saatavilla heti, kun se julkaistaan eli enää ei tarvitse laahustaa aktiivisesti kauppaan tai kuunnella passiivisesti radiota kuullakseen hittikappaleita. Vapaus valita omat soittolistansa on määritellyt uudelleen kuluttajan roolin hittien tekijänä. Kuuntelijoiden ja fanien reaktiot pitkälti ohjaavat tämän päivän hittipoppareiden singlevalintoja ja siten oikeastaan aiempaa vahvemmin kaikkea, mitä musiikkimaailma meille tarjoaa.

Tutkitaanpa aihetta muutaman esimerkin kautta:

Ed Sheeranin (kuva) tuoreelta Divide-albumilta julkaistiin talvella samaan aikaan maistiaiseksi kaksi kappaletta, Shape of You ja Castle on the Hill. Sheeranin fanit saivat päättää kummasta tulee levyn ensimmäinen oikea hittisingle, mikä toki oli kaikille biisit kuunnelleille lopulta itsestään selvää. (Ja molemmista tuli menestys, mutta niin ei välttämättä olisi käynyt.)

Sheeran on tavallaan erikoistapaus. Hän on niin suosittu, että hänen kaikki singlevalintansa voidaan te…

Kannattaako enää julkaista albumeita?

Albumin ”kuolemasta” musiikin julkaisuformaattina on puhuttu pitkään, oikeastaan niin kauan kuin kuluttaja on pystynyt lataamaan yksittäisiä mp3-tiedostoja netistä. Viime aikoina albumiformaatti on kyseenalaistettu toden teolla striimauspalveluiden ja soittolistojen myötä.

Oma kantani asiaan on varsin neutraali. Linkkaamaani Forbesin artikkeli ei ota huomioon sitä, että albumi on yhä kuuntelukokemuksena relevantti. Sen avulla artisti voi ilmaista itseään monipuolisemmin kuin yksittäisillä kappaleilla ja monen artistin visio tulee paremmin esiin albumikokonaisuuden kautta. Ne myös syventävät kuuntelijan suhdetta artistiin. Esimerkiksi Drake ei vahingossa saa koko levyään päiväkohtaisten striimauslistojen kärkipäähän.

Mutta on myös ilmiselvästi hittiartisteja, joiden ei (enää) kannata julkaista albumia ja käsittelen aihetta tässä kahden sellaisen kautta.

The Chainsmokers

Järisyttävän suosituksi äitynyt yhdysvaltalaiskaksikko (kuva) pääsi parrasvaloihin hivenen vaivihkaa #SELFIE-viraalih…

Miksi Haloo Helsinki on suosittua nuorisomusiikkia, kun suomirock ei muuten ole?

Kun Haloo Helsinkiperustettiin, sen jäsenet olivat noin 15-vuotiaita. He ovat siis koko aikuisikänsä olleet Haloo Helsinki, kiertäneet festareita ja tehneet satoja keikkoja. He ovat jo nyt, reilusti alle kolmekymppisinä suomalaisen musabisneksen konkareita.

Mietitäänpä sitä hetkeä, kun heistä tuli suosittuja:


Isä olen täällä maailman toisella puolen...äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen Voitteko kuvitella inklusiivisempaa kertosäettä? Näiden nuorten esittämään Maailman toisella puolen -kappaleeseen voivat samaistua riparinuoret ja aikuiset, isät ja äidit. Muutamaan riviin kiteytyy nuoren elämänilo ja vanhempiensa huomioiminen sekä vanhemman rakkaus lapseaan kohtaan.

Tuon jättihitin sisältäneen III-albumin jälkeen Haloo Helsingille oli ”vain taivas rajana”. He tekivät kaupallisesti viisaasti kiteyttämällä III:lla kirkastuneen haloohelsinkiyden kahdella hyvällä levyllään (Maailma on tehty meitä varten ja Kiitos ei ole kirosana). Yleisö rakastaa heitä: tuore Hulluuden highway -alb…

Miksi suomalainen musiikkibisnes on pyhää?

Oskari Onnisen viimeviikkoinen Hesari-kirjoitus nostatti valtavan keskustelun omassa musabisneksen ja -journalismin kuplassani. Sitä kritisoitiin mitä mielikuvituksellisimmilla argumenteilla ja henkilökohtaisuuksilla, vaikka se oli alusta loppuun täysin totta: levy-yhtiön ja managerin hehkutus jaSara Forsbergin ura muusikkona toistaiseksi eivät korreloi keskenään.

Levy-yhtiöt saavat kyseenalaistamatta hypettää artistejaan täysin kummallisilla ja joskus perusteettomillakin argumenteilla ”vientipotentiaalisuudesta”, joten miksi toimittajilla ei olisi oikeutta tarttua mahdollisiin epäkohtiin, ongelmiin ja ristiriitaisuuksiin?
Siksikin kiinnostaa, miksi suomalaisessa popkeskustelussa musiikkibisneksen kritisointi on aina joko ankeuttamista tai negistelyä tai jotain siltä väliltä. Miksi asioita ei voi ääneen ihmetellä mediassa, kuten muissa aiheissa voi? Kukaan ei syytä negistelystä, jos analysoi miksi HJK ei ole Mestareiden liigassa joka vuosi. (Ja poplistat itse asiassa ovat musiikin u…

Mitä tapahtui Coldplaylle?

Muistan, että Coldplay oli ensimmäisen levynsä aikoihin indie-bändi: heidän surumieliset kappaleensa kuten Shiver, Yellow ja Trouble keräsivät kiitosta ja ylistystä mm. Rumba-lehdessä ja muutenkin kriitikoiden keskuudessa. Samaan aikaan Parachutes-albumia (2000) myytiin paljon. Siis paljon. Siis TODELLA paljon. Coldplaystä tuli suuri, liian suuri sanoisi joku.

A Rush of Blood to the Head (2002) muutti yhtyettä myös musiikin osalta suuremmaksi. Se oli (ja on yhä) kuitenkin erinomainen albumi. Tuli X&Y (2005), joka oli vielä suurempi levy – ja vähintään yhtä suosittu, eikä ihan yhtä erinomainen.
Sitten signaalit kriitikoiden keskuudessa muuttuivat: bändistä tuli yhtäkkiä oikeasti huono ja tylsä. Chris Martinille naurettiin. Brittipoppia ei enää oikeastaan ollut, edes Travisin ja Starsailorin kaltaista. Coldplay soitti samoilla areenoilla kuin maailmalla U2 tai Britanniassa Take That.

Myös Coldplayn oli pakko muuttua, sillä kaikki sen ympärillä viisi vuotta aiemmin kukoistanut kuo…

Milloin Justin Timberlakesta tuli tylsä?

Popissa olet yhtä hyvä kuin viimeisin albumikampanjasi (ei sentään single, niin lyhytjänteistä yleisö ei sentään ole, eivätkä he jaksa singleistäsi edes pitää lukua). Sillä perusteella Justin Timberlake on kehäraakki.

Mutta sitten toisaalta, hänellä on Max Martinin kirjoittama suositussa elokuvassa soiva "elämä on ihanaa dance dance dance" -single Can't Stop the Feeling, jota on striimattu hulluna ja joka oli viime vuoden myydyin single. Se on aivan hirveä kappale, koska se on myös erittäin hyvä kappale, mutta väärällä tavalla.

Juuri Can't Stop the Feeling ja hänen Oscar-gaalan esityksensä kirvoitti tämän tekstin ja sai perustamaan koko blogin (jota olin hieman toki jo "kypsytellyt"). Miten artisti, jota PALVOIN vuonna 2006 vaikuttaa ja kuulostaa kymmenen vuotta myöhemmin epämiellyttävältä?


Muutos ei tapahtunut yhdessä yössä. Hänen Helsingin-keikallaan keväällä 2014 viihdyin, mutta tunsin oloni jo hieman epämukavaksi. Miksi kaikki on noin PERINTEISTÄ? Miksi…