 |
| Ed Sheeran oli 2010-luvun suurin poptähti, kuten kuvasta näkyy. |
Popjusticen Peter Robinson osasi jo vuonna 2011 The Guardianissa nostaa esiin ilmiön nimeltä ”The New Boring”, kun Adelekaan ei tarvinnut yleisön villitsemiseen sirkustemppuja – vain äänensä. I-D:n muutama päivä sitten julkaistussa erinomaisessa ilmiökoontijutussa tuota kulminaatiopistettä käsiteltiin Lady Gagan kautta: kun Gaga muuttui entistä oudommaksi ja hauskemmaksi Born This Way- ja ARTPOP-albumeillaan, yleisö käänsi hänelle selkänsä – tunnekirjoa esiin tuova hauska ja liioitteleva visuaalinen pop oli yhtäkkiä massoille ”too much”.
Sen jälkeen esiin nousivat artistit, jotka eivät tarvinneet yleisön villitsemiseen oikeastaan mitään, edes ääntä. Katson sinua, Ed Sheeran.
Älkää ymmärtäkö väärin – kyllä 2010-luvun valtavirtapopissa oli sijaa isoille uusien virtauksien läpimurroille, mutta ne tulivat kaikki muilta mantereilta, koska nimenomaan eurooppalainen käsitys popmusiikista oli konservatiivisempaa ja kapeampaa kuin koskaan. Räikeän raflaavan indie- ja elektropopkulta-ajan jälkeen oli kaksi suuntausta: uusi beige ja uusi musta. Ensimmäisen kulminaationa voi pitää vaikka Sheerania, toisen esimerkiksi mustien artistien upeaa esiinmarssia johtaneita Beyoncéa ja Kendrick Lamaria, jotka keräsivät isoja yleisöjä Euroopassakin, mutta he olivat enemmän kulttuuri-ilmiöitä kuin varsinaisia hitintekijöitä.
Konkreettisimmin järkytys vuosikymmenen laimeudesta iskee silmille, kun katsoo Britannian kahdenkymmenen suosituimman hitin listaa 2010-luvulta:
1 – Ed Sheeran – Shape of You (2017)
1 – Ed Sheeran – Shape of You (2017)
2 – Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk (2014)
3 – Ed Sheeran – Thinking Out Loud (2014)
4 – Luis Fonsi and Daddy Yankee featuring Justin Bieber – Despacito (Remix) (2017)
5 – Ed Sheeran – Perfect (2017)
6 – Drake featuring Wizkid and Kyla – One Dance (2016)
7 – Pharrell Williams – Happy (2013)
8 – John Legend – All of Me (2013)
9 – Justin Bieber – Sorry (2015)
10 – Clean Bandit featuring Jess Glynne – Rather Be (2014)
11 – Ed Sheeran – Castle on the Hill (2017)
12 – The Killers – Mr. Brightside (2003)
13 – Avicii – Wake Me Up (2013)
14 – Justin Bieber – Love Yourself (2015)
15 – George Ezra – Shotgun (2018)
16 – Adele – Someone Like You (2011)
17 – Hozier – Take Me to Church (2013)
17 – Hozier – Take Me to Church (2013)
18 – Sia – Cheap Thrills (2016)
19 – Passenger – Let Her Go (2012)
20 – George Ezra – Budapest (2014)
Nämä kappaleet eivät tietenkään ole varsinaisesti huonoja, ainakaan kaikki, mutta konservatiivisia ne ovat. Monet ovat hirvittävän retroja joko tyylillisesti tai asenteeltaan ja lähinnä miesten esittämiä. Outolintuna loistaa Mr. Brightside, listan ainoa menevä rock-kappale, joka hämmentävästi ilmestyi jo kuusi vuotta ennen vuosikymmenen alkamista. Tuntuu kuin mikä tahansa voimaa ja energiaa uhkuva popmusiikki oli viimeisen viiden vuoden aikana joko jotenkin marginaalissa, eli tavalliselle tallaajalle liian ”vaikeaa”, tai peräisin vuosien takaa eli silkkaa nostalgiaa.
Sen sijaan suosittu kuluneella vuosikymmenellä oli mahdollisimman yksinkertaista serenadia luritteleva mies, joka saattaa osata soittaa oikeita soittimia, mutta vielä paremmin hän osaa kertoa sydäntäsärkevästi, miten vaikeaa hänen elämänsä onkaan ilman rakkautta. Edm-kauden päätyttyä noin vuonna 2013 popmusiikin intensiteetti laski samaa tahtia kappaleiden bpm-lukemien kanssa.
Nämä kappaleet eivät tietenkään ole varsinaisesti huonoja, ainakaan kaikki, mutta konservatiivisia ne ovat. Monet ovat hirvittävän retroja joko tyylillisesti tai asenteeltaan ja lähinnä miesten esittämiä. Outolintuna loistaa Mr. Brightside, listan ainoa menevä rock-kappale, joka hämmentävästi ilmestyi jo kuusi vuotta ennen vuosikymmenen alkamista. Tuntuu kuin mikä tahansa voimaa ja energiaa uhkuva popmusiikki oli viimeisen viiden vuoden aikana joko jotenkin marginaalissa, eli tavalliselle tallaajalle liian ”vaikeaa”, tai peräisin vuosien takaa eli silkkaa nostalgiaa.
Sen sijaan suosittu kuluneella vuosikymmenellä oli mahdollisimman yksinkertaista serenadia luritteleva mies, joka saattaa osata soittaa oikeita soittimia, mutta vielä paremmin hän osaa kertoa sydäntäsärkevästi, miten vaikeaa hänen elämänsä onkaan ilman rakkautta. Edm-kauden päätyttyä noin vuonna 2013 popmusiikin intensiteetti laski samaa tahtia kappaleiden bpm-lukemien kanssa.
Suomessa tämä mieslaimeusilmiö näkyi kuitenkin yllättävän vähän, lähinnä ehkä Juha Tapion ja Lauri Tähkän mystisen suurena suosiona, mutta meillä puolestaan herättiin siihen, että rap-musiikkia voi kuunnella yli 20-vuotiaanakin ja konservatiivista itkevää miestä edusti seteleihin kyyneleitään kuivannut Cheek, jonka ansiosta suomalainen pop on valtavirran huipulla tällä hetkellä teatteria siitä, kuka onnistuu vierailemaan useimmalla Vain elämää -kaudella ja myymään eniten ensin areenakeikkoja, sittemmin stadioneja.
Mistä pääsemmekin vuosikymmenen toiseen valitettavaan pointtiin: numeroiden tuijottamiseen. Kun vielä 2000-luvun alussa levymyynti näyttäytyi rentona pohdintana siitä, kuka pääsee uuteen Guinnessin ennätyskirjaan, kuinka monta vuotta Michael Jacksonin Thriller (1982) on vielä maailman myydyin levy ja montako tuhatta levyä Smurffit ehtivät myydä joulusesongin aikana, 2010-luku päättyi siihen, että alalla tuijotetaan päivätasolla yksittäisten kappaleiden striimauslukuja, soittolistojen biisijärjestystä ja somepostausten "engagementeja". Jokaisen artistin pitää olla myös brändi. Somevaikuttajat alkavat laulaa ja päinvastoin.
Paradoksaalisesti poplistojen merkitys ihmettelyn kohteena ja puheenaiheena on pienentynyt sitä mukaa kun niistä on tullut tarkempia: kun listoille pystytään periaatteessa ottamaan mukaan ihan jokainen kuuntelu striimauspalveluista, kappaleiden ja albumien elinkaari pitenee loputtomiin. Ed Sheeranin Shape of You ei tietenkään ole maailmanhistorian suurin hitti, mutta se on suurin hitti ajalta, jolloin suurin osa musiikinKUUNTELUSTA voidaan viimein mitata musiikin OSTAMISEN sijaan (tai lisäksi). Ylläolevasta listastakin näkee, miten vuosina 2010–2012 hittien elinkaari ei vielä pidentynyt ikuisuuksien mittaiseksi, koska striimauspalvelut olivat vasta kasvamassa nykyiseen dominanssiinsa.
En silti tietenkään sano, että ennen kaikki oli paremmin, vaan kulunut vuosikymmen oli omanlaisensa ja näkökulma siihen on tässä tekstissäkin rajoittunut. Mikään 2010-luvulla esiin noussut asia ei mystisesti deletoinut edellisiä vuosikymmeniä. 2020-luvulle lähtökin näyttää taas aivan erilaiselta: omaa kompleksisuuttaan itkevän miehen tilalle on tarjolla esimerkiksi suorasukaisen tummanpuhuva, mutta silti virkistävän hätkähdyttävä Billie Eilish, vuoden 2019 suurimpiin hitteihin kuuluu homoseksuaalin räppärin Lil Nas X:n kantribiisi Old Town Road ja kaikista maailman artisteista hittilistaykköseksi pääsi Yhdysvalloissa myös viime vuosikymmenellä breikannut purkkapopyhtye Jonas Brothers, joka hätkähdyttää totutusta jo olemalla yhtye. (Kuinka monta yhtyettä löytyy yllä olevalta listaltakaan?)
Ehkä tulevana vuosikymmenenä massoja liikuttaa jälleen elämäniloinen, tulkintoja tarjoava pirskahteleva musiikki, jonka menestystä voi oikeasti ihmetellä siitäkin näkökulmasta, että ihanaa, taas meille tarjotaan jotain uutta!
Ehkä tulevana vuosikymmenenä massoja liikuttaa jälleen elämäniloinen, tulkintoja tarjoava pirskahteleva musiikki, jonka menestystä voi oikeasti ihmetellä siitäkin näkökulmasta, että ihanaa, taas meille tarjotaan jotain uutta!
Kommentit
Lähetä kommentti