Kun tubettaja levyttää, kuka voittaa?

Arttu Lindeman (kuva: Sony)

Tänään perjantaina ilmestyi Arttu Lindemanin ensimmäinen albumi Offline. Lindeman on Youtubessa suuren yleisön (tai ainakin nuorison) tietoisuuteen noussut artisti, joka on avoimesti myöntänyt, että syy tubettamiselle oli se, että halusi yleisön eteen esittämään musiikkia. Ja ihan hyvinhän se on mennyt. Lindemanin kanavalla on tällä hetkellä Youtubessa ja Instagramissa molemmissa noin 174 000 seuraajaa, jotka varmasti innolla äänestivät hänelle Emma-palkinnon.

”Ennakkoon platinaa striimanneen” uuden albumin kappaleella Robin Hood Lindeman kuitenkin lausuu: "Et keksinyt muuta niin aloit haukkuu meikää tubettajaks/Sun uras kulkee märkäpukuu se on sukeltamas". Näin maallikon silmin on melko ristiriitaista ajatella tubettajuutta haukkumasanana, koska tubettajatähteys on syy miksi Lindeman pääsi ylipäätään levyttämään majorille ja se todennäköisesti tuo hänelle elannon, jos (ja luultavasti kun) albumi ei juuri menesty omillaan.

Mistä tämä ajatuskulku? Kuka tahansa voi esimerkiksi Spotifysta katsoa, miten hyvin artistien kappaleet uppoavat nuoreen yleisöön. Joten katsotaan. Lindemanin ensimmäinen hitti Läikkyy oli valtava menestys, eikä kukaan edellytä, että muut hitit olisivat yltäneet samoihin lukemiin. Kiinnostavinta onkin se, mitä tapahtui Hukutaan- ja Lapioin-sinkkujen välissä alkuvuodesta. Viimeisin single Hengaillaan tää yö ei ole mukana tässä, koska on niin tuore, mutta sen korkein sijoitus Spotifyn viikkolistalla on toistaiseksi 19:s.



Kumpi on vedättänyt kumpaa, Lindeman Sonya vai Sony Lindemania vai ovatko heidän intressinsä vain yksinkertaisesti kaukana toisistaan? On selvää, että jompikumpi ei ole tähän julkaisuun panostanut. Kuunnelkaa vaikka levy.

Sony julkaisi Lindemanin albumin yli vuosi suurimman suosion jälkeen. Tiedän, että Lindemanin tapaisten artistien menestystä ei mitata enää albumisuosiolla, vaan yksittäisten biisien striimimäärillä (koska striimit hei da tru shit!!!!), mutta mitä jos niitä ei enää ole?

Mitä jos artistin sinkkujen striimit jäävät alle miljoonan? Jos artistin kappaleet eivät soi radiossa? Jos keikat eivät myy?

Sitten alkaa kiinnostaa, millainen sopimus sataprosenttisesti striimausvetoisella, sosiaalisen median kautta tunnetuksi tulleella artistilla on major-yhtiön kanssa? Lindemanilla on periaatteessa valmis yleisö ja Splay myy hänelle kampanjoita. Hän on julkkis, mutta mitä nimenomaan levy-yhtiö hänestä hyötyy, jos musiikki ei menesty, vaikka Lindeman itse kiinnostaisi?

Sanotaanko näin, että Sony on pikavoittonsa jo saanut, artisti-Lindemanin työ on vasta alussa.

Seuraan aika tiiviisti tubettajien ja levy-yhtiöiden välisiä suhteita, etäältä toki, kun en ole ns. sisäpiirissä. Lindemanin lisäksi minua kiinnostavat tällä hetkellä erityisesti Universalin tallissa oleva Daniel Okas ja Warnerin Tuuli.

Okas tuli tunnetuksi tietenkin Youtubesta, mutta myös Talentista ja nimenomaan Tuulin kanssa tehdystä singlestä Justin, joka oli pieni menestys. Universal kiinnitti Okasin ja muun muassa YleX teki viime lokakuussa hänestä jutun, tai ei oikeastaan hänestä vaan Universalin Kimmo Valtasesta. Näin vuotta myöhemmin Valtasen sanomiset vaikuttavat kummallisilta:

”Lähdemme miettimään sekä hänen kanssaan että potentiaalisesti Suomen lahjakkaimpien tuottajien kanssa, että millainen musiikillinen visio syntyisi”, Valtanen sanoo. Huomatkaa konditionaali ja vahva ehkä-muoto.

Ja: ”Valtanen sanoo, ettei genreä ole päätetty.”

Nyt vuotta myöhemmin genren voi kuka tahansa päätellä tästä. Lopputulos on kammottava.

Jos taas tarkkaillaan niitä striimejä (koska tärkeää on, että biisit striimaa hei!), niin Okaan sinkut Tanssit mulle ja Hokkus pokkus ovat olleet floppeja yltäen Spotifyn viikkolistoilla hädin tuskin top sataan. Radioasemat eivät ole tainneet Okasista juuri kiinnostua, esimerkiksi Tanssit mulle -biisi soi kohdeyleisön kannalta tärkeän YleX:n taajuudella Biisit.infon mukaan vain viidesti.

Kiinnitettiinkö Okas Universalille vain siksi, että hän oli tubettaja ja hänellä on periaatteessa valmis yleisö? Pidän hänen persoonastaan, mutta en siitä, miten häntä on Universalilla kohdeltu ja miten lahjakas pianisti on laitettu levyttämään nuo kappaleet. Toivottavasti hänelle on maksettu edes jotain, albumia Universalilla tuskin koskaan ilmestyy (olen mielelläni väärässä).

Sitten tapaus Tuuli. Mainittu Justin ja Mikael Gabrielin kanssa esitetty Nimet listalla (2015) olivat pieniä hittejä. Pitkään Warnerin tallissa ollut artisti perusti Youtube-kanavan viime vuonna ja on sittemmin alkanut tehdä Warnerin tiliin covereita.

Tuuli on ihana ja esimerkiksi hänen versionsa Noah Cyrusin Make Me Crysta on erinomainen. En silti tajua, millaisella bisnesmalliajattelulla Warner tuuppaa nuo kappaleet striimauspalveluihin ja mm. kirjoittelee tiedotteet eli käyttää työtunteja, kun lopputulos on parhaimmillaankin 200 000 kuuntelua muutamassa kuukaudessa (versio Despacitosta). Tuuli itse tienaa noilla kuunteluilla karrikoiden summan, jolla ei Spotify Premiumia montaa vuotta makseta, koska biisit eivät ole hänen itse kirjoittamiaan. Ei varmaan mikään kultakaivos Warnerillekaan? Perinteisessä levy-yhtiömallissa ansaintalogiikka ontuu pahasti.

Toivon, että Tuulin sopimuksessa on maininta siitä, että hän saa jälleen jossain vaiheessa tehdä omaa uutta musaansa rauhassa ja siten, että hänellä on takanaan ennen kaikkea koneisto, tai että hän on Warnerilla kirjoittamassa biisejä muille saaden elantoa sitä kautta. Iso major-lafka ei tietenkään hyvää hyvyyttään cover-artisteja hyysäile.

Kommentit