Seksivau! – Waldo’s People farkkusortseilla

Ruotsalaislehti Expressen ilmaisi jo innostuksensa Suomen viisuedustajaa kohtaan.

Se tavallinen tarina.

Suomessa kilpaillaan siitä, kuka pääsee edustamaan maatamme euroviisuihin ja etukäteissuosikki häviää.

Vuonna 1998 muun muassa Ultra Bra, Jari Sillanpää ja Nylon Beat hävisivät Edealle (kuka muistaa?) Kaksi vuotta myöhemmin Nightwish ja Nylon Beat Nina Åströmille (kukaan ei muista).

Pikakelaus vuoteen 2020: Aksel Kankaanranta valittiin Erika Vikmanin ohitse ja nyt huumorihahmo Windows95man karautti Sara Siipolan eteen, vaikka jälkimmäisen kappale Paskana on vuoden suurin UMK-hitti.

Vuosituhannen vaihteesta on onneksi edistytty sen verran, että suomalaisetkin tajuavat viisujen karnevalistisen luonteen, eivätkä "Mitä ne meistä ajattelevat?" -puheenvuorot hallitse viisukeskusteluja samalla tavalla.

Tämän vuoden Uuden musiikin kilpailu eli UMK vahvisti kuitenkin taas sitä ajatusta, että vaikka UMK yrittää brändätä itsensä kisaksi, jossa euroviisuedustus ei ole ensisijainen palkinto, vaan bonus, se ei ole iskostunut äänestäjien mieliin. Uusi laadukas musiikki ja lauantai-illan popcorn-viihde ovat usein – eivät aina, mutta usein – kaksi eri asiaa. Kuukauden ajan striimipalveluista uusia hittejä kuunnellut kansa rupeaakin yhtäkkiä äänestäessään miettimään, mikä kilpailukappaleista olisi ns. Hyvä Euroviisu. Lopputulos voi sopivissa olosuhteissa, eli ylivoimaisen suosikin puuttuessa, yhtä vaikeasti ennustettava kuin lottoarvonta.

Kuten taas tänä vuonna. Windows95man oli etukäteisarvioissa kisan häntäpäässä, mutta kuunneltuna tasapaksu eurodance-rallatus nousi kiitoradalta viisutaivaalle sillä hetkellä, kun Teemu Keisteri puki lavalla ylleen farkkusortsinsa. No Rules on kuin Waldo's Peoplen Lose Control (Suomen viisuedustaja 2009) farkkuminisortseilla, mikä on tietenkin parempi kuin Waldo's Peoplen Lose Control ilman farkkuminisortseja.

Sanoin Gramexin juttuun antamassani haastattelussa, että ”jos tarjontaa on 40 biisiä, se millä erottuu voi olla tosi pikkujuttu.” Pitää myöntää, että mielessäni eivät olleet Windows95manin farkkusortsit, mutta ne ovat erinomainen esimerkki siitä, mistä viisuissa pohjimmiltaan on kyse. Eli hauskanpidosta ja muista erottautumisesta kyynärpäätaktiikalla.

Sara Siipolaa käy hieman sääliksi, sillä hänellä oli ennakkosuosikin asema ja hän selvästi halusi viisuedustajaksi. Paskana on kuitenkin oikea hitti ja vahvat biisit saattavat tuoda niitä lisää.

Tänä vuonna UMK:n tuotanto oli suurempi kuin koskaan ennen. Lopputulos oli aivan hyvä, vaikka esitysten ohjaus jätti toivomisen varaa. Esimerkiksi Cyan Kicksin jo valmiiksi hieman puolivillainen esitys näytti televisiossa aivan kammottavalta – kamera osoitti hetken aikaa jopa suoraan lattiaan. Välillä ohjelmaa, ja nimenomaan kilpailuesityksiä, katsoessa myös unohti, että ollaan Suomen olosuhteissa jättiareenalla eikä esimerkiksi Kulttuuritalolla.

Mutta kaikki kunnia Ylelle siitä, että tehdään viihdettä isosti. Palaan viisuspekulaatioihin keväämmällä, kun muidenkin maiden edustajat ovat selvillä.