Suomalainen poptiedottaminen on ilahduttava taiteenlaji – tässä syy miksi!

Mikko Harju. Kuva: Markus Karjalainen

Saan jonkin verran levy-yhtiöiden ja muiden musainstanssien tiedotteita sähköpostiini ja ne ovat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) aivan hillitöntä luettavaa. Esimerkiksi Kaiku Entertainment tiedotti tänään Jukka Pojan ja Jannan uudesta singlestä. Perusjargonin (jossa mm. kuvailtiin perusteellisesti millaisiin tilanteisiin kappale on sopiva – ikään kuin musaa ei voisi kuunnella muuten kuin auringonnousussa tai -laskussa tms.) ohella Jukka Poika heittää sitaatissaan todellisen kierrepalloyllärin:

"”Huomasin itsekin vasta jälkikäteen, että kappaleen sana poppelit viittaa vahingossa myös pop-peleihin, jotka ovat tosiaan vakavassa kriisissä tämän hetken festivaali- ja keikkaperuutusten vastatuulessa”, hän lisää pilke silmäkulmassa."

En juuri saa englanninkielisiä tiedotteita musamaailmasta, mutta yleensä englanninkieliset tiedotteet muissa yhteyksissä ovat melko pompöösejä – kaikki tuotteet ja palvelut ovat ”vallankumouksellisia” ja käyttökokemukset ”premium-tasoa”. Siinä valossa suomalainen tapa tuupata poptiedotteet täyteen aivan järjetöntä pseudotaustoittavaa mölinää on lopulta aika virkistävää. Vai mitä sanotte esimerkiksi tästä Tiisun talvisesta klassikosta:

”Niin kuin rallateltava kertosäekin kätkee alleen epätavanomaisen tahtilajin, löytyy iskevien sanoitusten takaa myös syvempi ymmärrys haitalliseen uhriutumiseen johtavista seikoista. ”Kaiken tekemisen vääryys on pinnalla etenkin näinä päivinä, kun ensimmäistä kertaa länsimaisen hyvinvoinnin historiassa meidän elämäntapoja on arvosteltu tässä mittakaavassa. Minusta on turha nostaa kätensä ilmaan ja nillittää siitä, ettei mitään saa enää tehdä. Tätä kaikkea sortoa, sikailua ja vääryyttä ei olisi saanut tehdä koskaan! Onneksi virheistä voi ottaa opiksi, ja siihen tässä laulussa tähdätään”, [Henrik] Illikainen pohtii.”

Yhtä kappaletta käsittelevä tiedote on yli 2600 merkkiä pitkä.

Hauskaa hupia on myös tutkia, missä kohtaa Mikko Harjua käsitteleviä tiedotteita mainitaan hänen kappaleidensa innoittamana otetut tatuoinnit. Espoon kulttuurikeskus kirjoitti viime syksynä keikkaa koskevan tiedotteen peräti toisessa kappaleessa, että ”hänen [Harjun] biisinsä ovat nousseet niin isoiksi ilmiöiksi, että niiden innoittamana on otettu jo lähes kaksisataa tatuointia”.

Sittemmin tatuointien media-arvo lienee kuitenkin ollut laskussa, sillä Harjun tuorein single saatettiin matkaan levy-yhtiöltä niin, että sama tatuoinnit sisältävä artistibio pääsi vasta viimeiseen kappaleeseen: ”Mikko Harjulla on poikkeuksellinen kyky olla läsnä ja koskettaa kuulijoita. Hänen biisinsä ovat nousseet niin isoiksi ilmiöiksi, että niiden innoittamana on otettu jo satoja tatuointeja.”

Täten pyydän, laittakaa minut tiedotelistoillenne! Meiliosoite löytyy sivusta profiilia klikaten.

Kommentit