Albumikokonaisuuden siunaus ja kirous – Ensitunnelmia Alman ja Lauri Haavin albumeista

Jo aiemmin blogissa käytetty kuva Almasta. 

Eilen julkaistiin kaksi hieman eri tavalla pohjustettua ja odotettua kotimaista esikoisalbumia, Alman Have You Seen Her sekä Lauri Haavin Silmät kii. Molempien parissa häärii PME Records.

Have You Seen Herin ympärillä käydystä keskustelusta huomaa, miten merkittävänä albumia yhä pidetään artistin uran hahmottamisessa. Ja onhan se sitä – albumin varjolla on helpompaa esimerkiksi myydä keikkoja.

Julkaisemalla albumin artistit asettavat työnsä entistä tiukemman tarkastelun alle. Jokaisesti iloisesti yllättävää albumia kohtaan saa lukea mediasta kolme arviota siitä, miten ”levy on odotuksiin nähden pettymys”. Popissa albumin konseptiin on lisäksi sisäänrakennettu uudistumisen pakko, jollaista ei taas esimerkiksi hiphopissa ole – räppäri voi vedellä vuosikaudet samoja latuja, ilman että suosio tai yleinen mielipide merkittävästi muuttuisi.

Niinpä musiikkibisneksen suurimpia taistelijoita ovat (etupäässä nais-)artistit, jotka joutuvat perustelemaan olemassaolonsa aina jokaisella singlellä ja levyllä erikseen. Tai sitten eivät joudu – sillä ehkä heitä ei lopulta liikaa kiinnosta.

Alman levyn viivästyminen ja sen ympärillä soutaminen ja huopaaminen on ollut erityistä seurattavaa alati vaihtuneiden julkaisupäivien lisäksi siksi, että lauluntekijä-Alma tuntuu kulkevan aivan eri polkuja kuin artisti-Alma. Eräänlainen verrokki voisi olla Charli XCX, joka aloitti uransa popbisneksessä kirjoittamalla todella isoja hittejä muille lead artisteille – mm. Icona Popin I Love It ja Iggy Azalean Fancy – mutta jonka oma ura on vuosien saatossa ”kärsinyt” kaupallisesti omaehtoisuudesta. Kärsinyt lainausmerkeissä siksi, että mielestäni pitkäjänteinen laatumusiikin tekeminen on aina kannattavampaa kuin pari isoa hittiä ja unohdus. Charli XCX on löytänyt henkisen kodin PC Music -estetiikasta ja Alma Justin Tranterin studiosta, mutta molemmat kääntyvät usein myös uuden ruotsipop-sukupolven puoleen.

(Sattumalta myös Charli XCX:n uusi albumi ilmestyi eilen, mutta ei siitä tässä sen enempää.)

Olen hieman harmitellut, että Alma on hylännyt hänet aikoinaan listoille Brittein saaria myöten nostaneet edm:n ja tanssipopyhteistyöt, sillä mielestäni hän on toistaiseksi ollut parhaimmillaan nopeiden ja kohottavien biisien esittäjänä. Hänen äänensä on kaunis, voimakas ja sopii nopeisiin kappaleisiin erittäin hyvin.

Mutta kuunneltuani Have You Seen Herin muutaman kerran läpi, ymmärrän Alman vision levyn ympärillä entistä vahvemmin. Albumi on erittäin moderni ja painokas, mutta ei päällekäyvä. Toisin sanoen, laadukas ja helppo kuuntelulevy. Kertosäkeissä Alman äänelle annetaan pääsääntöisesti tilaa, kuten LA Money -sinkussa, joka on levyllä selvästi mietityin hittiehdokas jo aiemmin julkaistujen maistiaisten lisäksi.

Have You Seen Her on iloisesti nyky-Alman kuuloinen albumikokonaisuus ja täysin odotusten mukainen – se, millainen kaupallinen menestys siitä tulee, ei ole artistin omissa käsissä, kuten  listamenestys harvemmin on. Uskon kuitenkin, että levy löytää kuuntelijansa, ja on havainnoijan tai kriitikon työ määrittää onko menestys ”riittävää” hänen omasta positiostaan käsin. En usko, että Alma olisi tehnyt merkittävästi parempaa levyä kaksi vuotta sitten. Päinvastoin, hänen biisinkirjoittamisensa alkoi jo toistaa itseään, kuunnelkaa esimerkiksi Lindsay Lohanille päätynyt Back to Me, josta Alman tunnistaa viimeistään pre-choruksessa.

Ruokaa pöytään -ehdokkaaksikin päässeen Lauri Haavin ura on edennyt maantieteellisesti huomattavasti suppeammin liikkein. Alman levyn tavoin Silmät kii on tekijänsä pitkään ja tarkkaan miettimä kokonaisuus, jonka teemallinen ja myös musiikillinen linjakkuus jopa hämmästyttää. Lähimpiä verrokkeja voisivat olla musiikillisesti The Weekndin levyt, mutta sisältö suomalaisempaa introspektiivistä tilitystä. Biiseissä ruoditaan menneitä ja nykyisiä ihmissuhteita, muun muassa vaikeaa suhdetta isään.

Silmät kii -levyn teemat ovat siis raskaita, mutta vilpittömyyden ja tyylitietoisuuden aura leijuu läsnä vahvana koko ajan.

Kumpikaan tässä käsitellyistä albumeista ei ole missään nimessä täydellinen tai etabloituneen poptähden uusi Tapaus (vrt. Antti Tuiskun Valittu kansa), mutta sekä Lauri Haav että Alma ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, millaisia lahjakkuuksia suomalaisessa popmusiikissa syntyy jopa suhteellisen usein. Heidän kohdalla aina toivoisi, että he eivät jäisi ”odotuksiin verrattuna pettymys” -labelin alle. Olisi musabisneksen portinvartijoiden tehtävä antaa heille myös tilaa ja mahdollisuuksia eikä tuijottaa ainoastaan striimauslukuja tai radiosoittokyselyjä. Yhden pettymys voi olla kahden aarre, tai päinvastoin.

Kommentit