 |
| St. Vincent, paras! |
Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Flow Festival on Suomen festivaaleista selvästi kansainvälisin ja artistikattaukseltaan vuosittain myös kiinnostavin. Tänä vuonna erityisen onnistunut oli sunnuntai, jonka trio Fever Ray, Kendrick Lamar ja St. Vincent saattoi olla Flow-historiani paras. Listaan olisi vielä voinut ilmeisesti lisätä Brockhamptonin, mutta en ehtinyt sille keikalle.
Mutta koska tämä on ns. asiablogi, joka kykenee myös kriittiseen ja kielellisesti edes välttävään analyysiin (toisin kuin Hesarin kulttuuritoimituksen, huomaa siis KULTTUURITOIMITUKSEN, järkyttävä rapsa lauantaista), pitää hieman myös pohtia sinänsä erinomaisen tapahtuman heikkoja kohtia. Eli mennään negistelyn kautta!
Tänä vuonna mieleen jäi korostetusti suurimman lavan eli ns. päälavan artistien tyyli, aikataulutus ja käyttö ylipäätään. Ongelma saattaa piillä yksinkertaisesti siinä, että tietyt artistit vaativat suurimman lavan, jotta tulevat paikalle, mutta myös siinä, että tarpeeksi suuria artisteja ei ole tarjolla. Silti monelle isollekin nimelle päälava on väärä paikka tai ainakin aika. Fleet Foxes ja Grizzly Bear ovat hyviä yhtyeitä (tai ainakin olivat, kun viimeksi kahdeksan vuotta sitten kuuntelin), mutta jäävät auttamatta täysin yhdentekeväksi hengailumusiikiksi, jos kävijä ei ole iso fani. Mutta toisaalta, mikä muu festari Suomessa buukkaisi takavuosien indiesuuruuksia? Ei mikään, valitettavasti. Tai no, Sideways ehkä.
Lisäksi perjantain Lauryn Hillin kammottava kakofonia saattoi olla turhinta tuhlausta Flow'lta koskaan! (Ja minä sentään rakastan The Miseducationia.)
Toisin sanoen, päälavan tehosuhde on näkökulmastani todella huono. Mutta ei niin ikävää, ettei jotain hyvääkin: tänä vuonna tunsin itseni Flow'ssa sekä perjantaina että lauantaina ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin nuoreksi!
Oletan, että Pyhimyksen ja Paperi T:n päälavaslotit kukonlaulun aikaan olivat harkittuja vetoja saada yleisö paikalle, mutta on myös todella hassua, että he ovat ehkä suurimmat kotimaiset tähdet koko festareilla – ja esiintyvät päälavalla pian viiden jälkeen. Pyhimys olisi paremmin sopinut telttaan lauantai-illalle ja Paperi T päälavalle lämmittelemään Kendrick Lamaria.
Moitin lisäksi bilemusiikin puuttumista päälavalta kokonaan Lamaria lukuun ottamatta: Major Lazer vuonna 2015 oli yksi parhaita keikkoja, isot bileet voisi aivan hyvin tuoda muualta päälavalle. Todella moni Flow-vieraista on tullut festareille nimenomaan bailaamaan, minkä pystyi toteamaan esim. Resident Advisory Front Yardin jatkuvasta tungoksesta ja etäisesti myös siitä, että pois lähtiessä useimmin kuulemani kappale oli Dynoron ja Gigi D'Agostinon iso tanssihitti In My Mind.
Lisäksi: Olen jo vuosia erinäisissä yhteyksissä ihmetellyt, miksi maamme parhaisiin artisteihin lukeutuvaa Sannia ei ole buukattu Flow Festivalille. Tänä vuonna nimittäin Anna Puun uusi ”intergalaktinen” diskokonsepti (tässä lainausmerkkejä ei voi kyllin korostaa) täytti suurimman teltan ääriään myöten. Jokaiselle kuulijalle oli selvää, että tässä esiintyy nyt nelikymppisille suunnattu Sanni ripauksella Kylie Minogueta: siinä missä Sanni pukeutuu Adidakseen ja Filaan, on Anna Puulla yllään Mert Otsamoa.
Puun keikkaa mainostettiin spesiaalina, ja jos se sellainen oli, niin kiva, mutta Flow'n linjaan Puun ja joka vuosi muutamasta hitistään ansiokkaan keikan kokoon kursivan Alman lisäksi sopisi myös muita kotimaisia poptähtiä.
Joka tapauksessa Flow oli jälleen kerran ihana, ensi vuonna uudelleen!
Kommentit
Lähetä kommentti