Siirry pääsisältöön

Miksi suomalainen musiikkibisnes on pyhää?



Oskari Onnisen viimeviikkoinen Hesari-kirjoitus nostatti valtavan keskustelun omassa musabisneksen ja -journalismin kuplassani. Sitä kritisoitiin mitä mielikuvituksellisimmilla argumenteilla ja henkilökohtaisuuksilla, vaikka se oli alusta loppuun täysin totta: levy-yhtiön ja managerin hehkutus ja Sara Forsbergin ura muusikkona toistaiseksi eivät korreloi keskenään.

Levy-yhtiöt saavat kyseenalaistamatta hypettää artistejaan täysin kummallisilla ja joskus perusteettomillakin argumenteilla ”vientipotentiaalisuudesta”, joten miksi toimittajilla ei olisi oikeutta tarttua mahdollisiin epäkohtiin, ongelmiin ja ristiriitaisuuksiin?

Siksikin kiinnostaa, miksi suomalaisessa popkeskustelussa musiikkibisneksen kritisointi on aina joko ankeuttamista tai negistelyä tai jotain siltä väliltä. Miksi asioita ei voi ääneen ihmetellä mediassa, kuten muissa aiheissa voi? Kukaan ei syytä negistelystä, jos analysoi miksi HJK ei ole Mestareiden liigassa joka vuosi. (Ja poplistat itse asiassa ovat musiikin urheilua)

Toisin kuin urheilussa, musiikissa kysymys ei ole tietenkään yleensä suorittajan hyvyydestä. Hän voi olla aivan erinomainen, vaikka yleisö olisi 500, 500 000 tai 500 miljoonaa ihmistä. Kysymys on siitä, että pienikin kuviteltu kiinnostus Suomen rajojen ulkopuolella käännetään levy-yhtiön promootiossa ja sitä kautta mediassa MAAILMANVALLOITUKSEKSI, eikä odoteta sitä, että artisti mahdollisesti (tai mahdollisesti ei) olisi siihen kaikin puolin valmis tai edellytyksiä olisi. Suurimmalla osalla ei ole. Edes kaikki ruotsalaiset eivät breikkaa edes Suomessa.

”Kaiken keskiössä” on tietenkin ammattitaito kahdesta näkökulmasta: että A) nähdään artistin potentiaali (tai sen puute) ja B) osataan käyttää se hyödyksi. Maallikosta keskustelussa unohdetaan usein artistin persoona. Ei Ed Sheeranista levy-yhtiö TEHNYT tähteä, hän on tehnyt itse itsestään tähden. Samoin Adele, samoin Avicii, samoin kuka tahansa, joka on luonut jo hieman uraa maailmanlaajuisesti, esim. suomalaisista Alma, jonka osalta on selkeästi analysoitu kohderyhmät ja tavat lähestyä niitä. Alma itse on hoitanut loput eli ollut oma itsensä.

Oletetaan, että suomalaiset vientiTOIVOT (jo sanana naurettava ja latautunut) kuten esimerkiksi Alma, Saara Aalto, Benjamin, Isac Elliot ja Sara Forsberg ovat äärimmäisen kiinnostavia ihmisiä. Heidän täytyy olla, koska heitä on lähdetty ”viemään maailmalle”. A-kohdan pitäisi siis olla kunnossa. Entä sitten kohta B. Miksei kukaan puhu siitä, että esimerkiksi Sa(a)rojen taustalla vaikuttavat suhteettoman noviisit managerit sattuvat vielä olemaan heille sukua tai jopa elämänkumppani? Onko mahdollista, että vika olisikin taustavoimissa, jos levy-yhtiön ja viihdemedian jo varmana tiedottama MAAILMANVALLOITUS ei näillä panoksilla tapahdu?

Ja sitten vielä se käsittämätön bisnesmalliajatus, että sometähti olisi automaattisesti kiinnostava ja menestyvä musiikintekijä ja -esittäjä. Edes satoja miljoonia ihmisiä tavoittava leffastara tai Kim Kardashian ei ole automaattisesti poptähti, saati sitten globaalisti marginaaleja tavoittava tubettaja tai Instagram-suosikki. Suomessa tällaiseen asemaan on paikallisesti nostettu Arttu Lindeman, jonka jokaisesta Spotifyn päivälistan ykkössijasta tiedotetaan suurena urotekona, vaikka pitäisin hyvin huolestuttavana, jos edes Lindemanin seuraajat eivät kuuntelisi hänen kappaleitaan. Sen sijaan levy-yhtiön strategisena tavoitteena pitäisi olla saavuttaa yleisöä pitkäjänteisesti jo valmiiden seuraajien ulkopuolelta. Somejulkkikset kun ovat ensisijaisesti nimenomaan julkkiksia ja seuraajiensa ”kavereita”, eivät poppareita, ja Spotifyn ansaintamalli ei näissä tapauksissa pitkällä tähtäimellä lyö leiville levy-yhtiön näkökulmasta.

Koska kysymys on musiikkiBISNEKSESTÄ, voisiko näitä asioita joskus edes analysoida mediassa bisneksenä? Siinä analyysissä musiikin pitää jäädä sivuosaan, koska sen pitää automaattisesti olla hyvää tai vähintään kiinnostavaa.

Nimim. Britti- ja jenkkilistabloggaaja, joka ei mitään muuta toivokaan kuin että saisi kirjoittaa suomalaisista menestystarinoista.

PS. Tuoreimmasta kotimaisen artistin top 40 -brittihitistä on 11 vuotta (Lordin Hard Rock Hallelujah) ja Yhdysvaltojen Hot 100 -hitistä yhdeksän vuotta (Apocalyptican I Don’t Care).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi Haloo Helsinki on suosittua nuorisomusiikkia, kun suomirock ei muuten ole?

Kun Haloo Helsinkiperustettiin, sen jäsenet olivat noin 15-vuotiaita. He ovat siis koko aikuisikänsä olleet Haloo Helsinki, kiertäneet festareita ja tehneet satoja keikkoja. He ovat jo nyt, reilusti alle kolmekymppisinä suomalaisen musabisneksen konkareita.

Mietitäänpä sitä hetkeä, kun heistä tuli suosittuja:


Isä olen täällä maailman toisella puolen...äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen Voitteko kuvitella inklusiivisempaa kertosäettä? Näiden nuorten esittämään Maailman toisella puolen -kappaleeseen voivat samaistua riparinuoret ja aikuiset, isät ja äidit. Muutamaan riviin kiteytyy nuoren elämänilo ja vanhempiensa huomioiminen sekä vanhemman rakkaus lapseaan kohtaan.

Tuon jättihitin sisältäneen III-albumin jälkeen Haloo Helsingille oli ”vain taivas rajana”. He tekivät kaupallisesti viisaasti kiteyttämällä III:lla kirkastuneen haloohelsinkiyden kahdella hyvällä levyllään (Maailma on tehty meitä varten ja Kiitos ei ole kirosana). Yleisö rakastaa heitä: tuore Hulluuden highway -alb…

Mitä Euroviisut merkitsevät?

Eurovision laulukilpailu, kansankielellä Euroviisut, nuo popmusiikin urheilukisat kerran vuodessa. Järjettömistä järjettömin konsepti, jota rakastetaan ja vihataan vuosikymmenestä toiseen. Minä tietenkin rakastan. Sen vuoksi tätä blogitekstiä varten pidettiin rönsyilevä keskustelu Bar Loosessa sunnuntaina 7. toukokuuta 2017. Lainaukset ovat keskustelusta.

Mitä Euroviisut merkitsevät:

1. Euroopalle poliittisesti

Politiikkaa ja Euroviisuja ei voi erottaa toisistaan, mutta ei niitä kannata liikaa myöskään sotkea. Loppujen lopuksi Euroviisut ovat karnevalistinen koko Euroopan ja Euraasian juhla. Kun ratkaisut tapahtuvat lauantai-iltana, geopolitiikan (tai pitäisikö sanoa gaypolitiikan) taistelutantereella aseet lasketaan maahan ja jokainen äänestää oikeasti omaa suosikkiaan.

Viisuissa on yhä myös kansakuntia, jotka vihaavat toisiaan ja äänestävät toisiaan vastaan, mutta raatien ja yleisöäänten yhdistelmällä äänestyskäyttäytymistä on saatu lievenennettyä. Viisut ovat koko Euroopan laajuinen …