Nämä kappaleet ovat ehdolla Ruokaa pöytään -palkinnon saajiksi vuonna 2024!


Ai että! Kevät on popfanin parasta aikaa, koska silloin julkaistaan paljon uutta musiikkia, juhlitaan Euroviisuja ja – kaikkein merkittävimpänä– valitaan Ruokaa pöytään -palkinnon voittaja! Suomen pienin, mutta tärkein musiikkipalkinto jaetaan seitsemättä kertaa.

Palkinnon saajaksi on jälleen ehdolla kymmenen suomalaisen populaarimusiikin helmeä. Palkinto syntyi vastineena brittiläiselle Popjusticen Twenty Quid Music Prize -palkinnolle. Sen tarkoituksena on sekä juhlistaa kotimaisia pophittejä että tunnustaa niistä ylivoimaisin. Ehdokkaiden genre menee löyhästi ”pop”-kategoriaan, mutta tärkeintä on näkemyksellisyys ja laadukkuus.

Twenty Quid Music Prizen voittaja saa 20 punnan setelin, minä annan lounassetelin, mistä myös palkinnon nimi juontaa juurensa. Koska inflaatio on purrut lounarin hintaan, palkinto on euroissa mitaten noussut huomattavasti!

Palkinnon aiemmat voittajat ovat:
2023: Vuoret – Vastentahtoinen kansallislaulu
2022: Lyyti – Mihin voi soittaa?
2021: Litku Klemetti – Tour de France
2020: Erika Vikman – Cicciolina
2019: Maustetytöt – Tein kai lottorivini väärin
2018: Ruusut – Glitchit

Olen tutusti valinnut vuoden mittaan julkaistuista upeista kappaleista kymmenen ehdokasta. Kriteereitä on ollut kaksi: kappale on pitänyt julkaista 1.4.2023–31.3.2024 välisenä aikana ja johtavan artistin pitää olla suomalainen. Jokaiselta artistilta on mukana vain yksi kappale johtavana artistina.

Voittajan valinnassa astutte kuvaan te, rakkaat lukijat. Kappaleet esitellään alla ja niistä paras palkitaan huhtikuun lopulla. Nyt alkavaan äänestykseen voivat osallistua kaikki halukkaat, paitsi artistit itse, ottamalla minuun henkilökohtaisesti yhteyttä esimerkiksi Facebookin, Messengerin tai sivussa olevan blogiprofiilin kautta. Jaan halukkaille lomakkeen, joka pitää täyttää ohjeiden mukaisesti. Äänestysaika päättyy 21. huhtikuuta klo 23.59.

Ehdokkaat vuoden 2024 Ruokaa pöytään -palkinnon saajaksi ovat:

Eetu Riikonen – Näinkö nuoruus päättyy?
Hiljalleen suosiota keräävän rock-artisti Eetu Riikosen toinen albumi Meidän kaupunki ilmestyi tammikuussa, ja se oli huomattava edistysaskel uralla. Eräs albumin avainraidoista on klassisena suomirock-hittinä soiva Näinkö nuoruus päättyy, joka nimensä mukaisesti kertoo siitä, että yksi elämänvaihe on jätetty taakse eikä muutos tapahdu kipuilematta. Riikonen on Ruokaa pöytään -ehdokkaana ensimmäistä kertaa.

Jore & Zpoppa ja Tuuli – Heikkouteni
Viime ajat ovat olleet suomalaiselle rapille valitettavan köykäisiä, mutta valopilkkuja löytyy kun niitä kaivaa. Valtavirrassa sellainen oli esimerkiksi Jore & Zpoppan sekä Tuulin Heikkouteni, joka luotsaa meidät vuosituhannen alkuun esimerkiksi Nellyn ja Kelly Rowlandin Dilemman äärelle. Teinitähtenä julkisuuteen ponnahtaneen Tuulin uusi tuleminen on kotimaisen popin riemukkaimpia urakehityskulkuja. Kaikki kappaleen esittäjät ovat ehdolla ensimmäistä kertaa.

Jori Hulkkonen ja Ty Roxy – Fan Fiction
Pitkän uran tehneen tuottajan Jori Hulkkosen tuoreinta albumia There Is Light Hidden in These Shadows pidetään yhtenä hänen parhaistaan. Sen kulmakivenä komeilee mukaansatempaavan melankolinen Fan Fiction, jonka laulaa muun muassa sooloartistina ja Modem-yhtyeestä tuttu Ty Roxy eli Tytti Roto. Ehdokkuus on Hulkkosen ensimmäinen. Roto on ollut ehdolla eri rooleissa ja yhtyeissä nyt jo neljä kertaa.

Knife Girl – Estrogen
Lili Asloa eli Knife Girliä voi pitää yhtenä Suomen merkittävimmistä hyperpop-osaajista. Hänen Cum-albumin sai runsaasti kiitosta musiikkimediassa viime syksynä. Soundin Aki Nuopponen kuvasi levyä ”raa'aksi, pitelemättömäksi ja rohkeaksi tekijänsä itsereflektoinniksi niin monella tavalla, että levy on hengästyttävä kokemus”. Ei lisättävää! Albumin paras kappale taitaa olla Estrogen, joka toi Aslolle ensimmäisen Ruokaa pöytään -ehdokkuuden.

Leija Lautamaja – Kun rakkaus iski minuun
Kansanmusiikkiperinteestä ammentava Leija Lautamaja on Tytti Roton tavoin monessa mukana, muodostaen esimerkiksi PK Keräsen kanssa The Moontwins -duon. Hänen toistaiseksi komein soolosaavutuksensa on hieno Kun rakkaus iski minuun -single. Kansanmusiikkia ja modernia synapoppia yhdistävä kappale on ehdottomasti ensimmäisen Ruokaa pöytään -ehdokkuuden väärti.

Lyyti – 100 kaunaa
Lyyti eli Lydia Lehtola on yksi maamme suosituimpia indie-artisteja keräten albumiraidoilleenkin satoja tuhansia kuunteluita Spotifyssa. Kolmas albumi Nousussa taas jalosti Lyytin vahvuuksia yhä pidemmälle: musiikki on niin tunnistettavaa, että Lyytin musiikki voisi olla oma genrensä näin pienessä maassa. 100 kaunaa vie meidät kesään ja sen uhkiin ja mahdollisuuksiin. Lyyti on Ruokaa pöytään -menestyjä, sillä hänen fantastinen Mihin voi soittaa -kappaleensa voitti vuonna 2022.

Mirella – Timanttei
Jos on yhtään seurannut suomalaista popkenttää tänä vuonna, ei ole voinut välttyä Mirella Roinisen musiikilta. Hänen toinen sinkkunsa Timanttei on ehta pophelmi – juuri sellainen kappale, josta tietää ensikuulemalta, että nyt kyseessä on Hitti isolla h:lla. Tiktokissa suositulle artistille ehdokkuus on luonnollisesti uran ensimmäinen.

Orvokki – Narkissos
Jos Mirella on alkuvuoden tulokas, uransa ensiaskeleita ottaa myös Orvokki Oittila. Hänen Kasvotusten-esikoisellaan soivat globaalit poptrendit ja suomipop-perinne. Narkissosin melodiassa on kaikuja Dingon Levottomasta tuhkimosta, mikä on tietenkin vain hyvä asia. Biisi oli muun muassa Radio Helsingin soitetuin kappale tammikuussa. Orvokkikin on ehdolla ensimmäistä kertaa.

Paperi T – Sä tuut unohtuu
Radio Helsingistä puheen ollen: kanavan musiikkipäällikkö Paperi T eli Henri Pulkkinen julkaisi viimein viime keväänä odotetun uuden sooloalbuminsa Joka päivä jotain katoaa. Pianon kuljettamasta Sä tuut unohtuu -kappaleesta tulee eittämättä vähintään fanisuosikki, ja jää mieleen ainakin hypnoottinen Sä oot tärkee, sä tuut unohtuu -hokema. Ehdokkuus on Paperi T:lle pitkästä urasta huolimatta ensimmäinen.

Pehmoaino – Maasta taivaaseen
Aino Morko on hiljalleen noussut valtavan suosituksi sekä lyyrisesti että sävellyksellisesti kunnianhimoisella popillaan, joka kurottaa taivaisiin, mutta piehtaroi silti artistin estetiikkaan sopivassa melankoliassa. Tammikuussa ilmestynyt Soittorasia on viettänyt viikkoja Suomen albumilistan kärjessä. Ruokaa pöytään -ehdokkaana hän on ensimmäistä kertaa.

Kuuntele kaikki ehdokkaat tästä soittolistasta.

Kommentit