Miksi Aku Ankan ja viihdemaailman julkkisten yhdistäminen on väärin?

"Apua!" oli varmaan monen tilaajan ensimmäinen reaktio, kun luki Sanni-Akusta.

Olen tilannut Aku Ankkaa koko ikäni – tai oikeastaan siskoni nimellä se tuli, mutta 1980-luvun lopulta lähtien olen ollut perheen aktiivisin lukija ja nykyään lehti tulee kotiini eikä vanhempien luokse.

Aku Ankka on mielestäni kielellisen huolellisuuden ja monipuolisuuden lisäksi aina ollut erinomainen julkaisu siksi, että se on realistinen: tarinoiden hahmot tekevät tavallisia töitä ja elävät tavallista, joskin jännittävää elämää. Usein tarinat kytkeytyvät nimenomaan työnteon ja koulunkäynnin ympärille. Suosikkihahmoni vaihtelee, mutta erityisen paljon pidän Karhukoplasta: he ovat patalaiskoja, mutta halutessaan nokkelia taparikollisia, joiden pakkomielle äkkirikastumiseen on hellyyttävän kestävä tarinan aihe.

Suosikkipiirtäjäni ovat vuosien varrella olleet myös suosikkikäsikirjoittajiani: Carl Barks (tietenkin), Don Rosa, William Van Horn, Daan Jippes – kaikki erinomaisia tarinankeksijöitä. Etenkin Van Horn on aivan valtava nero: hän tekee upeita juttuja, jotka saattavat sijoittua vain yhteen huoneeseen tai taloon. Lisäksi Vicar oli (ja on) suosikkipiirtäjiäni, vaikka ei käsikirjoittanutkaan tarinoitaan.

Aku Ankka on aina jollain tasolla seurannut aikaansa, koska oletettavasti sitä yritetään kaupata lapsiperheille edelleen. Vuosituhannen vaihteessa syntyi muistaakseni jonkin verran porua ns. digi-Akuista, jotka olivat mielestäni suhteellisen harmittomia yrityksiä sisällyttää internetaika Ankkalinnaan. Se toimi, jos tarina toimi. Jos älylaitteen rooli on yhtäkkiä viedä Tupu, Hupu ja Lupu jollain käsittämättömällä tavalla toiseen ulottuvuuteen, se ei toiminut.

Syy, miksi kirjoitan Akkari-tekstiä juuri tähän blogiin, on viimeisen puolen vuoden aikana havaittu järkyttävä muutos: Aku Ankkaa käytetään Sanoma-konsernin viihdeohjelmien markkinointiin. Tämä on täysin ennenkuulumatonta. Isot kansainväliset tapahtumat (urheilukisat ja euroviisut) ovat olleet osa Akkari-maailmaa niin kauan kuin muistan, mutta tällaista konsernin tasolla tapahtuvaa ohjelmien ja julkkisten systemaattista promoamista ei ole koskaan ennen ollut.

Elokuussa ilmestyneessä numerossa 32 Sanni esiintyi pääosassa, toki akkarihenkisellä nimellä Sinna Suokurki. Kari Korhosen tekemä tarina oli aivan, pardon my french, sysipaska, lähinnä väkisin väännettyjen Sanni-vitsien takia, kuten ”Iineksen kampaamo on ihan likellä, ei tarvitse 2080-luvulle asti nilkuttaa. Heh!”

HEH!

Sanoman tiedotteessa aiheesta kirjoitetaan näin: ”Tarina on osa Aku Ankan Ole enemmän Aku -markkinointikampanjaa, jossa valitut tunnetut henkilöt ovat saaneet oman mokatarinansa kuvitettuna Akkariin (....) Päräyttävimmät asiat tehdään yhdessä suurella sydämellä, ja sekä Sannin että Tonin (aiemmin oman sarjansa saanut Wirtanen, kirj.lis.) sarjakuvat ovatkin sekä Ankkalinnan toimituksen että Sanoma Kidsin markkinointitiimin sykkimisen tulos.”

Sitähän se kaikki elämä on, markkinointia. Tämän lisäksi syksyn Vain elämää -kauden hahmot on piirretty Aku-muottiin ja juuri ilmoitettiin tarinasta, jonka pääosassa on JVG.

En tiedä, onko kysymys tilaajamäärien tekohengittämisestä vai mistä, mutta silti aivan pakko kysyä Sanomalta: Oletteko aivan tosissanne?

Ensin Sanoma julkaisee vuosikymmeniä mitä parhainta laatusarjakuvaa ja aivan hetkessä siitä tulee musiikkibisneksen ja keskinkertaisen tv-viihteen promoalusta, jossa tarinan sisältöä tärkeämpää on se, että päähenkilön voi tunnistaa julkkikseksi.

Kehitys on erityisen harmittavaa sen vuoksi, että nimiväännökset ja satunnaiset cameot Akkari-maailmassa ovat aina olleet mitä suurin kunnia: kun vuonna 2000 Aku Ankka istui Roope Ankan rahasäiliön portailla ja ilmoitti kuuntelevansa Lirudea, se oli oikeasti todella hauskaa! Samoin lukuisat urheilijatähdet (Ruperto Pakki, Eemu Selaani jne.) ovat karikatyyreina yleensä olleet miellyttäviä, koska he ovat olleet osa tarinaa, joka on kytkeytynyt ajankohtaiseen tapahtumaan tai ihan vain hauskaan urheilukohellukseen.

Kuten Sannin, eikun Sinnan, hiusväriin keskittyvä kaamea tarina elokuulta kertoo, väkisin tekemällä ei saada hyvää ja kiinnostavaa.

Penu Kili ehkä kääntyy haudassaan ja minä harkitsen vakavasti tilauksen lopettamista.