Tikapuut taivaaseen vai syöksykierre helvettiin? – Luonnonsuojeluteemainen Raparperitaivas on ajankohtaisin vuonna 1991 julkaistu albumi

 

Mitä merkitsee muutamat vuodet
Tai tuhannetkaan
Kun on ihminen pelkästään tuskaa tuoden
Tuhonnut maapalloaan
(Raparperitaivas)

Internetissä ja mediassa ylipäätään on viime aikoina puhuttu paljon albumeista, jotka täyttävät tänä vuonna kolmekymmentä. Joukossa on populaarikulttuurin merkkipaaluja kuten Metallican nimetön musta levy, Pearl Jamin Ten, Primal Screamin Screamadelica ja Nirvanan Nevermind. Mutta aihepiiriltään vahvimmin tässä ajassa resonoiva albumi tuolta vuodelta on eittämättä Leevi and the Leavingsin luonnonsuojeluteemainen Raparperitaivas.

Raparperitaivas ei ollut erityisen valtava listamenestys yhtyeen mittareilla, itse asiassa levy ylsi uudelleenjulkaisuna vuonna 2018 korkeammalle (11) kuin ilmestyessään (17). Se, jos mikä kertoo albumin hitaasti keräytyneestä kulttimaineesta – toki myös siitä, että Leevi and the Leavings on sittemmin kasvanut miltei legendaariseksi yhtyeeksi.

Tällä viikolla esimerkiksi Helsingin Sanomat on julkaissut useampia luontokadosta ja ympäristöstä kertovaa juttua. Hömötiaiselle ei enää löydy sopivia elinympäristöjä, minkä kuka tahansa, etenkin huippulahjakas laulunkirjoittaja, osasi tosin kertoa jo kolmekymmentä vuotta sitten:

Nyt hymyyn herkästi kääntyy vain pääkallon suu,
tuskin hartaimmat toiveunetkaan toteutuu
Saa jäädä rottien ruuaksi luurangon luut
ja taivaan linnuille viimeiset puut
(Tikapuut taivaaseen)

Tarve toistaa samoja virheitä vuodesta, vuosikymmenestä ja kenties vuosisadoista toiseen on ihmiskunnan suurimpia ongelmia. Usein tiede, taide ja kulttuuri ja niiden piirissä vaikuttavat ihmiset toimivat sysäävinä voimina kohti muutosta. Mutta miksi nimenomaan ympäristösuojelun osalta muutos on niin vaivaannuttavan hidasta? Miksi maailma on muuttunut monella osa-alueella valtavasti, mutta luonnonsuojelussa ei juuri ollenkaan?

Minulla ei siis tietenkään ole vastausta näihin kysymyksiin. Ehkä kyse on siitä, miten konkreettisen asian äärellä ollaan. Tästä Hesarin jutusta käy ilmi, että esimerkiksi montaa lintulajia on kyetty suojelemaan, kun suojelupäätös on konkreettisesti tehty ja työ aloitettu. Mutta onhan todella paljon helpompi suojella suurta ja kaunista kansallislintua kuin pientä pölyttäjähyönteistä, näin karrikoiden.

Raparperitaivas yhdistelee valloittavan taitavasti isoja ja pieniä teemoja. Nimikappaletta suurempien asioiden äärellä pyörivää kappaletta ei ehkä Suomessa ole edes kirjoitettu, mutta toisaalta levyltä löytyy karavaanarielämää, tanssilavakulttuuria ja retkeilyä romantisoivaa lyriikkaa.

Jos kesäinen sadekuuro
joskus meidät kastelee
Se silti hädin tuskin häiritsee
kun voimme aina
vaaleanpunaiseen asuntovaunuun
siirtyä kaksistaan
(Vaaleanpunainen asuntovaunu)

En ole varsinaisesti Leevi and the Leavings -asiantuntija, mutta mielestäni heidän kappaleissaan yleensä ihminen on usein protagonisti eli ns. hyvis, jonka arkea ja vaikeuksia romantisoidaan äärimmilleen asti. Raparperitaivas-albumilla pilkottaa hetkittäin ihminen myös pahiksena, kuten nimikappaleessa, sekä rahahimoa käsittelevässä albumiraidaksi piilotetussa, noh, aarteessa nimeltä Sierra Madren aarre:

Minä unohdin meren
Kuin kala kuivalla maalla henkeäni haukkoen
Kullanhimo iski vereen
Kuin joka ainoa taala voisi olla viimeinen

Raparperitaivas saattaa olla jopa Leevi and the Leavingsin paras levy, mutta ainakin se on juuri tällä hetkellä heidän ajankohtaisin levynsä. Yhteiskunnan soisi siirtyvän siinä suhteessa seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana himpun verran eteenpäin.