 |
| Erika Vikman tuli, näki ja voitti. Kuvakaappaus Ich komme -videosta. |
Samaa kuin aiemmin, mutta vaisummin.
Mielestäni tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun eli UMK:n yleisvireen voi kiteyttää tuohon lauseeseen. Myönnettäköön: mielentilani tänä viikonloppuna oli UMK:ta ajatellen täysin väärä, sillä olin katsonut alle Lady Gagan täydellisen Abracadabra-videon sata kertaa ja kourallisen äärimmäisen laadukkaita Grammy-esityksiä. Siitä piti siirtyä UMK-iltaan, jossa artistien jännityksen aiheuttaman tärinän lavalla pystyi aistimaan kotisohvalle asti. Vaikeaa, vaikeaa... Miksi nämä artistit eivät ole kuin Lady Gaga tai Chappell Roan? Tai edes Sabrina Carpenter?
Vaade oli tietenkin järjetön. Ja lavalla kyllä yritettiin, mutta kaikki oli jotenkin kovin kalseaa. Popmusassa on viime vuosina kansainvälisesti rytmitelty perinteisen lämpimästi (muistetaan ne "oikeat soittimet") ja korostettu tuotannollisia koukkuja sekä soundin helposti lähestyttävyyttä, mutta se ei näkynyt millään tavalla illan kisakappaleissa. Monet UMK-ehdokkaista oli tuotettu kliinisen kylmästi. Tyylillisenä poikkeuksena loisti Goldielocksin Made Of, josta tuli ansaitusti illan suurin yllättäjä. Toivottavasti hänelle ei käy samoin kuin Keiralle, jonka olemassaolon suomalainen musiikkibisnes muistaa levytyskielen takia vain, kun kootaan UMK:n väliaikanumeroa, jos silloinkaan.
Kuuntelijan kannalta pahin oli Neea Riverin Nightmares, joka toi mieleen painajaisia Saara Aallon ajoilta. Ja Viivin Aina olisi paljon kiinnostavampi kappale, jos se olisi tuotettu ja sovitettu kunnolla orkestroiduksi tai vaihtoehtoisesti esitetty pienieleisesti pianon säestyksellä. Nyt se oli kylmä ja pseudokoskettava. Kuka tämmöistä haluaa häihinsä – käyttötarkoitus, johon olen sosiaalisessa mediassa kappaleen yhteydessä törmännyt.
Kameratyöskentely, ohjaus ja esitykset muutenkin tuntuivat vaisummilta kuin aiempina vuosina. Lähikuvia tarjottiin kamalan paljon ja toisaalta väliaikanumerossa Eini hukattiin kokonaan. Artistit vaikuttivat jännittävän enemmän kuin ennen ja esiintymiset menivät laulun osalta vähän sinne päin, mikä on kohtalokasta, etenkin jos kappaleet ovat valmiiksi niin keskinkertaisia, että vaativat mieleenpainuvan lavashow'n noustakseen tällaisissa kilpailuissa voittotaistoon.
Onneksi lopussa kiitos seisoi mikrofonitelineen tavoin, sillä vanha tuttu Erika Vikman tuli ja pelasti sen mikä pelastettavissa oli. Ich komme ei sekään ole täydellinen kappale, mutta siinä on aiempien voittajien Cha cha chan ja No Rulesin tapaan mukavasti yllätyksellisyyttä ja pieniä jekkuja euroviisuihin. Biisin tehneet Jori ja Christel ”Chisu” Roosberg ovat näkemyksellisiä ammattilaisia, joille pop on leikkikenttä eikä liukuhihnatehdas. Vikman on tietenkin esiintyjänä rutinoitunut ja osaa myydä lavalla sekä artistiuttaan että kappaletta. Biisi ei ehkä ole Vikmania aivan parhaimmillaan, koska Cicciolina ja Syntisten pöytä ovat molemmat 10/10, mutta kyllä se kelpaa.
Oli aikoinaan Ylen neroutta käyttää kaksi vuotta tuputtaen Saara Aaltoa ja Darudea kilpailemassa itseään vastaan. Mikä tahansa oikea kisa on aina niitä parempi, kuten tänään nähtiin, mutta pientä laman tuntua on ilmassa.
Kommentit
Lähetä kommentti