Keskinkertainen viisuvuosi – Suomella jättiedustus eikä sekoilua ole vieläkään lopetettu

 

Erika Vikmanin ilotulitusta. Kuvakaappaus Yle Areenasta.

On taas aika jokavuotisen viisublogauksen, jossa esitän mielestäni enemmän tai vähemmän tärkeitä huomioita lauantain finaalin kynnyksellä.

Olen mielenkiinnolla seurannut kahta erilaista narratiivia Suomessa viisujen ympärillä. On tietenkin ymmärrettävää, että Suomen vahva edustus (kaksi esiintyjää, useampia taustajoukoissa) hallitsee keskustelua, mutta samaan aikaan viime vuonna alkanut farssi Israelin ympärillä on niin ikään esillä.

Aloitetaan ”Härmästä” ja Vöyriltä. Erika Vikmanin Ich komme on yhä noin kasipuolen kappale, mutta Vikman artistina tämän vuoden aatelia. Etenkin esityksen viimeinen minuutti on aivan priimaa ja niin lienee lopputuloskin Suomen viisumenestyksen kokonaiskuvaan suhteutettuna. 2000-luvun finaalisijoitusten keskiarvo on 16,5.

Humörgruppen Kaj voitti Melodifestivalenin veikeällä kappaleellaan Bara bada bastu, ja koska se on Cha cha chan tapaan lastenlaulu mukavine koreografioineen, se vetoaa suureen yleisöön Pohjoismaissa. Kaikki muut Pohjoismaat antavat Ruotsin edustajalle varmasti 12 pistettä, ellei Israel hakkeroi taas yleisöäänestystä, mutta viisuillan kokonaismenestyksen määrittävät kuitenkin muut maat. Tiedän esimerkiksi brittejä, jotka eivät lainkaan ymmärrä, mistä Bara bada bastussa on kyse.

Jos Ruotsi voittaa viisut, se siirtyy yksin voittotilaston kärkeen ohi Irlannin. Molemmilla on nyt seitsemän voittoa. Ruotsi on saavuttanut neljä Irlannin tuoreimman (1996) jälkeen.

Itävallan JJ:n Wasted Love (suomalaiset taustajoukot) on selkeä ennakkosuosikki, mutta oopperaballadista puuttuu ”se jokin”, joten en pidä sitä aivan yhtä varmana tuomaripistemagneettina kuin Nemon The Code oli viime vuonna. Juryn kakkonen ja yleisöäänestyksen kolmonen voi kuitenkin päätyä koko kisan ykköseksi.

Mainitut kolme esiintyvät sopivasti siroteltuna finaalilähetykseen (9, 13, 23), mikä viittaa siihen, että myös lähetyksen tuottajat uskovat näiden pärjäävän hyvin.

Yleinen taso: pisteytin kaikki semifinaalilähetysten kappaleet asteikolla 1–10 ja niiden keskiarvoksi tuli 5,47. Viisuvuosi on siis totaalisen keskinkertainen. Vaikka laatua löytyy myös mainitun kolmikon ulkopuolelta, varsinaisesti voittaja-ainesta ei niissä mielestäni ole. Omat suosikkini ovat Portugalin Napan mainio indie-pala Deslocado, paras dance-hitti Saksan Abor & Tynnan Baller, Albanian Shkondra Elektroniken tuleva Balkan-viisuklassikko Zjerm sekä Liettuan progeen ihastunut nuoriso-orkesteri Katarsis kappaleellaan Tavo akys.

Huonoimmat (pl. Israel) saatiin tietenkin siivottua semifinaaleissa, joten ”aivan hirveää” -kategoriaan menee finalisteista ainoastaan Yhdistyneet Kuningaskunnat. Remember Mondayn What the Hell Just Happenedia äänestävät varmaan ainoastaan yhtyeen jäsenten ulkomailla asuvat tuttavat, jos hekään.

Vain kahdeksan finalistia esitetään tänä vuonna englanniksi. Kontrasti esimerkiksi noin 15 vuoden takaiseen on valtava. Pahimmillaan ainoastaan Ranska, Espanja ja Italia sekä muutama Balkanin maa esiintyivät säännöllisesti muulla kielellä kuin englanniksi. Voittaja on ollut pääsääntöisesti englanninkielinen 2000-luvulla, mutta sekään ei enää ole itsestään selvää. Muilla kielillä on juhlittu 2007, 2017, 2021 ja 2022. Ruotsia edustaa ruotsiksi esitetty kappale ensimmäistä kertaa koko 2000-luvulla ja Saksaa saksankielinen ensimmäisen kerran sitten vuoden 2007.

Vielä sananen Israelista ja EBU:sta. Jos Israelia ei voida sulkea ulos kisasta, johon ei TIETENKÄÄN kuulu politiikka ja jossa kaikki ovat ”United by Music”, olisin odottanut, että edes Moroccanoilin sponsorisopimus olisi ehditty vuoden aikana purkaa. EBU ei selvästikään halua edes esittää, ettei se olisi riippuvainen Netanjahun miljoonista.