Mitä yhteistä on Drakella ja Michael Jacksonilla?

Drake. Kuin kasuaali Michael Jackson.

Yhdysvaltalainen musiikkibisnesmedia Hits Daily Double julkaisi päättömyydessään ja päämäärättömyydessään aivan mahtavan tekstin, jossa Draken uutta Scorpion-albumia verrattiin Michael Jacksonin Thrilleriin (1982). Heidän ainoa argumenttinsa tälle vertaukselle oikeastaan on, että molemmat ”olivat kaikkialla” ja heillä oli tukenaan ajan merkittävä instanssi, Drakella striimauspalvelut ja Jacksonilla MTV. 

Ensimmäinen huomioni oli, että jaa, Post Malonen Beerbongs and Bentleysin lukemat olivat keväällä lähes samaa tasoa kuin Scorpionilla, Euroopassa jopa paremmat, mihinköhän se vertautuisi? (Kirjoitin Scorpionin striimausavauksesta toiseen blogiini, joten ei siitä tässä sen enempää.) 

Mutta sitten tajusin, että HDD on osin oikeassa: Scorpion ON kuin Michael Jacksonin albumi! Ei tosin Thriller vaan HIStory: Past Present and Future Book 1 (1995).

Katsotaanpa: 

1. Molemmat ovat tuplalevyjä. Jacksonilla HIStoryn ensimmäinen puoli on tosin nerokkaasti kokoelma, Drake on tuupannut molemmille levyille uutta musiikkia, ensimmäiselle rap- ja toiselle r&b-painotuksin.

2. Molemmat ovat esittäjiensä uran zeniittivaiheen jälkeisiä eräänlaisia todistelulevyjä heidän omasta tähteydestään, persoonastaan ja siitä, että tähteys ei ole helppoa, itse asiassa se on aika yksinäistä.

3. Molemmilla hahmo alkaa ulkopuolisen silmin näyttää entistä koomisemmalta. HIStoryllä on kappale nimeltä Earth Song, jolla lauletaan ”What about elephants!?”. Draken albumista The Ringer kirjoittaa, että ”The line “I know you’re soft like buttercups / Reese’s, Reese’s, don’t be ridiculous” made me laugh so hard last night my dog woke up.” 

4. Scorpion on nimetty Draken horoskooppimerkin mukaan (joskin sen olisi pitänyt silloin olla ”Scorpio”, samalla tavalla kuin esimerkiksi Toni Braxtonilla on Libra-niminen levy), Jackson nimesi levynsä ehkä vielä narsistisemmin HIStory: Past Present and Future Book 1:ksi – ja kuin pisteeksi i:n päälle Book 2:sta ei koskaan tullut.

5. Yhdellä Draken uuden levyn suosituimmalla, ja myös parhaalla, kappaleella Don't Matter to Me laulaa, tadaa, Michael Jackson! Biisin aihio juontaa Jacksonin ja Paul Ankan levytyssessiosta 1980-luvulta. Samaa sarjaa on Jacksonin iso postuumi hitti Love Never Felt So Good muutaman vuoden takaa.

Tämä teksti siis täysin rakkaudella: Michael Jackson on minulle maailmankaikkeuden tärkein artisti ja Dangerous (1991) ensimmäisiä omalla rahalla ostamiani levyjä. Pidän myös Drakesta: olen kuunnellut hänen kappaleitaan Last.fm-palvelun mukaan 997 kertaa. Jacksonin lukema on 1449.

Molemmat ovat aikansa populaarikulttuurin supertähtiä, molemmat yrittivät myös piiloutua tähteydeltä (ja piilottaa lapsensa siltä), mutta kuitenkin sanoisin Jacksonin olevan kaikin tavoin kiehtovampi artisti, tai ainakin hänen taiteensa edustavan laajempaa spektriä kuin melko nopeasti puuduttavaksi käyvät Draken levyt.

Kommentit