Miksi Kacey Musgravesin Golden Hour on kevään hätkähdyttävin albumi?


 Grammy-bisneksiä ja muuten yhdysvaltalaista pop-kenttää seuranneet tietävät Kacey Musgravesin jo monen vuoden ajalta: hänen kaksi ensimmäistä studioalbumiaan Same Trailer Different Park (2013) sekä Pageant Material (2015) ylsivät sikäläisellä albumilistalla top viiteen.

Mutta viimeistään nyt KAIKKIEN pitäisi kuunnella Kacey Musgravesia, sillä hänen perjantaina ilmestynyt Golden Hour on huikea 13 kappaleen ilotulitus täydellistä popmusiikkia. Kappaleissa kuullaan diskovaikutteita, ranskalaista kevyt-electronicaa, puhdasta kantria, steel-kitaroita, sekä ah niin ihania sanoituksia kautta linjan:

”Even if you got somebody on your mind/It’s alright to be alone sometimes” (Lonely Weekend)

Musgravesin LSD-päissään kirjoittama reilun minuutin mittainen Mother kiteyttää albumin mielentilan: se on musiikkia kaipauksen hetkiin, jolloin ei tarvitse tehdä mitään muuta, mutta jolloin asiaan kuuluu tuntea syyllisyyttä siitä, että vain makaa aloillaan, kun voisi tehdä mitä muuta tahansa – tavata vaikka läheisiään.

Jokaisen kappaleen sävellys on aivan kymppiluokkaa näin aurinkoisena kevätpäivänä, mutta jos pitäisi nostaa yksi kappale ylitse muiden, sen olisi ehkä keskivaiheen Happy and Sad, mutta toisaalta sitä seuraava Velvet Elvis on silkkaa stripteasea ja High Horse mitä ihaninta diskopoppia.

Golden Hour on samaan aikaan nuoren innokas ja äärimmäisen kypsä levy. Se onnistuu kuulostamaan musiikilta, josta isäsi tai äitisi pitäisi, mutta on kuitenkin tehty sinulle. Metacriticissä levyn keskiarvo on 90/100. Grammy-kaiverrus tilaukseen!


Kommentit