Miksi Aleksanteri Hakaniemi on taas yksi levy-yhtiölle uhrattu lupaava poppari?

Aleksanteri Hakaniemi vuonna 2016. (Kuva: Samppa Rautio / YleX)

Monet lukijat saattavat tietää kouvolalaissyntyisen Aleksanteri Hakaniemen nimeltä. Hän on hiljalleen nostanut suosiotaan ja profiiliaan suomalaisella popkentällä. Etsi mut, Filmi katkee, 15 ja Pane mut sekasin ovat olleet striimaushittejä ja ainakin 15 sai paljon soittoja YleX:llä. Yle on sattumoisin hänen entinen työnantajansakin.

Hakaniemen musiikkiharrastus vei hänet aikoinaan Reino Nordinin yhtyeeseen ja Evelinan kiertue-DJ:ksi. "Taustajoukoissa häärimisen" perusteella Sony mitä todennäköisimmin Hakaniemen myös kiinnitti, vaikka hänellä oli myös Youtube-kanava.

Uusi Fucked Up -single on hänen kuudes biisinsä Sonylle, ilman yhtään albumia tai EP:tä, tietysti, kuten nykymenoon ainakin Suomessa kuuluu. Sonyn tuki vei Hakaniemen jopa Emma-ehdokkaaksi Vuoden tulokas -sarjassa.

Mutta, anteeksi kiroilu, ei helvetti, millaista paskaa Fucked Up onkaan! Ja tämä on ihan rehellinen ensireaktio ihmiseltä, joka pitää Etsi mut -sinkusta ja 15:n kertosäkeestä kohtalaisen paljon.

Hakaniemen toistaiseksi suurin striimaushitti Filmi katkee kertoo bilesoittolistojen lempiaiheesta
eli kännäämisestä. Maailmassa ei ole mitään halvempaa ja helpompaa tapaa tienata pari miljoonaa ylimääräistä Spotify-kuuntelua kuin laulaa dokaamisesta Asteen kanssa. Jos 50 000 alkoholiongelmaista suomalaista pistää bileillan soittolistalleen kappaleen nimeltä Filmi katkee, se
tarkoittaa suunnilleen 50 000 kuuntelua viikonlopun aikana.

Jos Filmi katkeen kännäysulottuvuutta ei lasketa, niin Hakaniemen kaikki singlet ovat keränneet tasaisen hyvin 2,7–3,7 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Marraskuussa ilmestynyt Kynttilät on 1,7 miljoonassa, mutta se on vielä liian tuore, jotta lopullista tasoa osaisi sanoa. Oletettavasti se pääsee niin ikään yli kahden miljoonan. Hänellä on siis erittäin hyvä fanikanta jo olemassa.

Niinpä järkevä levy-yhtiön pomo ei tässä vaiheessa tuijottaisi pelkästään striimilukuja, vaan keskittyisi artistiin, mutta laiskasti hölkkäävän Fucked Upin järkyttävyys viittaa siihen, että on käynyt juuri päinvastoin.

Aleksanteri Hakaniemi vuonna 2017. (Kuva: Sony Music)

Hakaniemessä olisi potentiaalia vaikka Suomen Ed Sheeraniksi, mutta tällä hetkellä biisit vievät häntä kilpailemaan lähinnä huumoriräppärien kanssa.

Sonyn prioriteetit tosin paljastuivat sattumalta jo viimekeväisessä lehdistötiedotteessa, joka lähetettiin medialle 15-sinkun ilmestymisen aikoihin (capsit kirjoittajan):

"Aleksanteri on itsekin vielä vähän hämillään nopeasta nousukiidosta, johon Etsi mut- ja Filmi katkee -sinkut ovat hänet siivittäneet.

”Nyt, kun mulla on tätä artistiuraa takana JO SENTÄÄN KOLMEN BIISIN VERRAN, niin osaan laittaa asiat oikeeseen perspektiiviin, ja startti tuntuu vielä älyttömämmältä. En voi tietenkään kieltää, etteikö mulla olis PIENIÄ PAINEITA SEURAAVIIN BIISEIHIN, mut se on vaan hyvä. Mutta mä uskon vakaasti seuraavien olevan edeltäjiään parempia”, Aleksanteri kertoo."

Mistähän ne paineet tulevat, kysynpä vain.

Hakaniemi tarvitsisi kipeästi ainakin kahta asiaa: ennakkoluulottoman tuottajan sekä sanoittajan, joka kykenee kiillottamaan Hakaniemen aihioista niitä entistä parempia biisejä. Muunkinlaisia lauseita kuin "Ympäri mennään ja yhteen tullaan" ja "Kun sä kiehut se saa mut sulaan". Kunnianhimoisempi levy-yhtiökään ei olisi pahitteeksi, mutta se on pidempi prosessi. Tällä menolla Hakaniemi ei ole niinkään hiottu timantti kuin atomeiksi räjäytetty lasimalja.

Kommentit