Miten 1990-luvun diivat osoittavat musabisneksen raadollisuuden?

Mariah ja Whitney (kuva: Wireimage)

Vuonna 1998 VH1-kanava televisioi hyväntekeväisyyskonsertin nimeltä Divas Live. Tapahtumassa esiintyivät Mariah Carey, Aretha Franklin, Celine Dion, Gloria Estefan, Carole King ja Shania Twain. Se oli valtava menestys ja konsertista koottiin myös levy, joka ylsi Yhdysvalloissa albumilistan sijalle 21.

Seuraavana vuonna konsertti toistettiin, mukana Brandy, Cher, Tina Turner ja Whitney Houston.

1990-luku oli diivojen vuosikymmen. Ja heistä suurimmat olivat ilman muuta Mariah, Celine ja Whitney. Kaikki artisteja, jotka opittiin tuntemaan etunimillä. Kaikki artisteja, joita 1980-luvulla syntyneet kuuntelivat, joko innoissaan tai vahingossa.

Whitney, Mariah ja Celine ovat olleet ajankohtaisia edelleen. Traagisen kohtalon eli ennenaikaisen päihdekuoleman vuonna 2012 kohdanneesta Whitney Houstonista julkaistiin tänä vuonna Netflixissä upea dokumentti Whitney: Can I Be Me, jossa käydään läpi paitsi hänen huumeongelmaansa, mutta myös haasteita perheensä ja seksuaalisuutensa kanssa. 

Mariah Carey on aina ja ikuisesti joulun kuningatar. Hänen Walter Afanasieffin kanssa tekemänsä All I Want for Christmas Is You (1994) on paitsi menestynein, niin myös pidetyin moderni joululaulu viimeiseen 25 vuoteen. Se saattaa yltää jopa Britannian singlelistan kärkeen tänä jouluna (korkein sijoitus toistaiseksi on kakkostila). 

Celine Dion ei julkaise uutta englanninkielistä musiikkia enää kovinkaan usein, mutta keikkailee sitäkin ahkerammin, myös muualla kuin Las Vegasissa. Hänen 25 keikkaa käsittänyt Euroopan-kiertueensa oli jättimenestys, muun muassa Tukholman Tele2-stadion myytiin loppuun. Hän on saanut uralleen uutta nostetta muoti-ikonina näytösten eturivissä ja Voguen sivuilla. Lisäksi hänen My Heart Will Go On -esitystään keväisessä Billboard Music Awards -tilaisuudessa kiiteltiin laajalti. 

Nämä kolme megatähteä saavuttivat 1990-luvulla yhteensä 22 Billboardin Hot 100 -listan ykköstä Yhdysvalloissa. Niistä 14 oli Careyn, joka on Hot 100 -listan historian menestyneimpiä artisteja.

Heillä on paljon muutakin yhteistä, vaikka lähtökohdat olivat erilaiset: Houston oli musta gospel-taustainen r&b-poptähti Newarkin lähiöstä New Jerseystä, Carey latinotaustainen pop-r&b-tähti New Yorkista ja Dion valkoisista valkoisin diiva Québecistä Kanadasta. Kaikki kolme vaikuttivat 1990-luvun popmaailmaan omalla jäljittelemättömällä tavallaan, vaikka tekivät musiikkia samojen tuottajien ja biisinkirjoittajien kanssa. Esimerkiksi All I Want for Christmas Is Youn tuottanut Afanasieff oli mukana Houstonin I’m Your Baby Tonight -albumilla (1990) sekä tuotti kolme kappaletta Dionin menestyneimmälle albumille Let’s Talk About Love (1997).

Heidän välilleen luotiin myös tarpeetonta ja perusteetonta kilpailua. Moni jopa säpsähti, kun Mariah ja Whitney julkaisivat yhteissinglen When You Believe loppuvuodesta 1998 ja pohjustivat sitä piipahtamalla yhdessä MTV Video Music Awards -tilaisuudessa. ”Mitäs tämä on, hehän ovat diivoja, diivojen kuuluu vihata toisiaan!?!”

He eivät tokikaan vihanneet.

Whitneyn ja Mariahin välillä saattoi olla väkisin tehty kilpailuasetelma 1990-luvun alussa, mutta oikeasti he olivat lopulta ystäviä. Whitneyn kuoleman jälkeen Mariah oli mukana Whitneyn muistotilaisuudessa ja lausui Good Morning America -ohjelmassa näin: ”I don't think people could ever really understand our relationship. There was always this supposed rivalry in the beginning and then we did the duet and became friends. I loved her.”

Celinelle Mariah lähetti suruvalittelunsa, kun tämän aviomies René Angélil menehtyi pari vuotta sitten syöpään.

Kaikki kolme ovat menestyneet kaupallisesti jo vuosikymmenet, mutta heillä on ollut rankkaa yksityiselämässä. Mariah kärsi liitossa Tommy Mottolan kanssa pitkään. Hänen hermoromahduksensa vuosituhannen vaihteessa oli yhtäältä traagista, mutta nyt jälkikäteen tarkasteltuna toisaalta myös viihdyttävää, koska hän onnistui saamaan itsensä kuntoon ja palaamaan aivan absoluuttiselle huipulle muutamaa vuotta myöhemmin.

Celinen huhuttiin kärsivän syömishäiriöstä ja hän hoiti lapsettomuuttaan tiiviisti saaden lopulta vuonna Angélilin kanssa 2010 kaksoset. Kaksi päivää Angélilin kuoleman jälkeen tammikuussa 2016 myös Celinen veli menehtyi syöpään.

Whitney oli kolmikosta pahiten eksyksissä: hän teki musiikkia tasaisesti, mutta oli rajussa huumekoukussa koko ajan. Whitneyn kuoleman jälkeen Celine lausui tiivistetysti sen, mistä tuore dokumenttikin kertoo: ”Drugs, bad people, bad influences took over. They took over her dreams, her love and her motherhood.” Viimeistä alleviivasi Whitneyn tyttären Bobbi Kristina Brownin kuolema toissa kesänä. Kuolinsyy: päihteiden yliannostus. Hän vietti viimeiset kuusi elinkuukauttaan koomassa.

1990-luku oli naisartistien kulta-aikaa, mutta miehisessä maailmassa: tuolloin diivojen tehtävä oli laulaa miesten kirjoittamia kappaleita ja esittää heille ennalta määrättyä roolia. Musabisnestä pyörittävien miesten ja kriitikoiden mielestä heissä ei ollut mitään muuta kuin ääni ja kun se oli poissa, he olivat arvottomia, kuten Whitneyn viimeiseksi jääneen Nothing But Love -kiertueen murska-arviot sekä Mariahin hermoromahdukselle naureskelu osoittivat. 

Monet kunnolla tehdyt viime vuosien isot poptähtidokkarit, kuten Whitney: Can I Be Me, Amy Winehousesta kertova Amy että toistaiseksi hyvinvoivan Lady Gagan elämästä kertova Gaga: Five Foot Two kumpuavat nimenomaan tästä: miksi naisen pitää käyttäytyä tietyllä tavalla showbisneksessä, asettua tiettyyn muottiin ja onko hän arvokas muutenkin kuin objektina?

Tyhmä kysymys, tietenkin on, mutta eikö jokainen päihteisiin pakeneva ja lopulta menehtyvä poptähti ole yksinkertaisesti liikaa?