Nämä kappaleet ovat ehdolla Ruokaa pöytään -palkinnon saajiksi vuonna 2020!


Taas on yksi fantastinen popvuosi kulunut ja tiedätte jo varmaan homman nimen, mutta jos ette, niin tässä hieman kertausta.

Ruokaa pöytään -palkinto syntyi noin 2,5 vuotta sitten vastineena brittiläiselle Popjusticen Twenty Quid Music Prize -palkinnolle. Sen tarkoituksena on tunnustaa lyömätön suomalainen popkappale joka vuosi. Pop on tässä tapauksessä löyhä kattotermi, pääasia että palkittava kappale on aivan HELVETIN HYVÄ.

Esikuvan voittaja saa 20 punnan setelin, minä annan lounassetelin, mistä myös palkinnon nimi juontaa juurensa. Palkinto on toistaiseksi jaettu kaksi kertaa. Vuonna 2018 sen voitti Ruusut-yhtyeen Glitchit ja viime vuonna Maustetyttöjen Tein kai lottorivini väärin.

Kuten aiemminkin, olen valinnut vuoden mittaan julkaistuista upeista kappaleista kymmenen ehdokasta. Kriteereitä on ollut kaksi: kappale on pitänyt julkaista 1.4.2019–31.3.2020 välisenä aikana ja johtavan artistin pitää olla suomalainen. Esimerkiksi Mahmood feat. Isac Elliot ei kelvannut. Jokaiselta artistilta on mukana vain yksi kappale johtavana artistina.

Siihen diktatuurini päättyykin ja voittajan valitsette te, rakkaat valistuneet popfanit! Kappaleet esitellään alla ja niistä paras palkitaan huhtikuun lopulla. Nyt alkavaan äänestykseen voivat osallistua kaikki halukkaat, paitsi artistit itse, ottamalla minuun henkilökohtaisesti yhteyttä esimerkiksi Facebookin tai sivussa olevan blogiprofiilin kautta. Äänestys tapahtuu erillisen pisteidenantolomakkeen kautta. Äänestysaika päättyy 26. huhtikuuta klo 23.59.

Ehdokkaat ovat:

Antti Tuisku – Kahvia ja pullaa
Antti Tuiskun aiemmin keväällä ilmestynyt Valittu kansa -albumi puhutti paljon mediassa, sillä se käsitteli teemoja, joihin ei ole popissa viime vuosina totuttu: uskontoa, hengellisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja oman paikkansa löytämistä. Minua levyllä puhuttelee etenkin viimeksi mainittu. Kahvia ja pullaa -kappaleella lauletaan ”Löytyskö hiihtoliitto tai joku mikä pervoilukerho vaan / Missä mäkin saan Madonnaa sunnuntaisin laulaa”, mikä on vilpittömintä ja omintakeisinta poplyriikkaa Suomessa hetkeen. Antti Tuisku on ehdokkaana toista kertaa.

Chisu – Viimeiset tekstarit
Chisu palkittiin ansiosta, mutta yllättäen Emma-gaalassa vuoden parhaan albumin pystillä. Momentum 123 julkaistiin kolmessa osassa ja Viimeiset tekstarit sen päätöskappaleena. Sävellykseltään melko perinteisenä Chisu-kappaleena etenevän biisin sanoitus on koskettava päiväkirjamainen tilinteko parisuhteen eron syistä. Tunnelma on intensiivinen mutta ei painostava. Chisu on ehdokkaana toista kertaa.

Erika Vikman – Cicciolina 
Uuden Musiikin Kilpailu oli tänä vuonna pitkästä aikaa jännittävä, sillä Erika Vikmanin esittämä Cicciolina toi pintaan syvimmät suomalaisen popiskelmän unelmat, mahdollisuudet ja traumat. On yhdentekevää, että sitä ei valittu viisuihin Suomea edustamaan – eikä vähiten siksi, koska viisuja ei edes järjestetä – sillä kilpailussa huomiosta ja millintarkan korvamadon synnyttämisessä Vikmanin platform-korot ja räikeä kumarrus Kikalle toivat ylivoimaisen voiton ja erinomaista singlelistamenestystä. Miten käy tässä? Erika Vikman on ehdokkaana ensimmäistä kertaa.

Jari Raaste – Ilmalaiva 
Omalla tavallaan iskelmäpoppia, mutta myös vanhanajan suomisoulia edustaa Petri Alangon eli Jari Raasteen hämmästyttävän kaunis ja kaihoisa Ilmalaiva. Jari Raaste on julkaissut toistaiseksi striimauspalveluihin kaksi virallista singleä, mutta kokemattomuus ei estänyt Ruusuja ja Maustetyttöjä voittamasta, joten miksi Jari Raastettakaan? Tämä on siis luonnollisesti Jari Raasteen ensimmäinen ehdokkuus.

Lauri Haav – Silmät kii
Vuoden kovimman tulokkaan tittelistä popmaailmassa käydään tiivistä kilpailua ainakin näin sivustaseuraajan silmissä. Lauri Haavilla on merkittävä PME-yhtiön tuki takanaan, mutta suvereenille ja kansainvälisiä poptrendejä silittävälle Silmät kii -kappaleelle hän ei tarvinnut tietenkään ketään nimekästä vierailijaa. Laatutyötä! Ehdokkuus on Lauri Haaville ensimmäinen.

Maustetytöt – Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään
Tarttuvan viime vuoden voittajakappaleensa jälkeen Maustetytöt joutui melko ison kulttuurikohun keskelle, julkaisi albumilistan kärkeen päässeen esikoislevynsä ja ovelasti säästivät ehkä uransa parhaan kappaleen erilliselle sinkulle. Jos mulla ei ois sua mulla ei ois mitään tuo Maustetyttöjen ehkä hivenen kaavamaiseen ilmaisuun vielä lisää romantiikan ja kaipauksen kierroksia. He ovat ehdokkaana siis toista kertaa.

MELO – Viaton 
Muun muassa Iben kanssa samalle Skorpioni-levymerkille levyttävä Melo ehdittiin noteerata jo Emma-gaalassa vuoden tulokas -ehdokkuudella ja nyt hän saa vielä tärkeämmän ehdokkuuden tässä kilpailussa. Keväällä ilmestynyt musiikillisesti monipuolinen Viaton kertoo siitä, miten helposti voi ihastua tai heittäytyä tilanteen vietäväksi, mutta miten ihastus voi yhtä helposti ja viattomasti myös lopahtaa. Melo on ehdokkaana ensimmäistä kertaa.

Onni Boi – Friends & Lovers
Timanttinen kiteytys on popin erikoistaito ja Onni Boilla se on hallussa etenkin tällä biisillä: ”We can't be friends so we should stay lovers” edustaa paitsi perinteistä, mutta myös oivaltavaa laulunkirjoittamista. Kappaleen mukavan funk-henkinen elektrosoundi kuulostaa mitä suurimmassa määrin ajattomalta. Ehdokkuus on Onni Boin ensimmäinen.

Ruusut – 4321 
Ruusujen toinen albumi Kevätuhri on vuoden kiinnostavimpia julkaisuja, jolta on ehditty lohkoa jo kaksi maistiaistakin. Niistä jälkimmäinen 4321 yhdistelee räikeitä ysärisyntikoita modernimpaan EDM-soundiin ja sen lauluharmoniat ovat ehtaa Ruusut-priimaa. Yhtye on ehdokkaana jo kolmatta kertaa ja jäsenistä Ringa Manner peräti neljättä. Taskussa on siis myös yksi voitto, miten käy tällä kertaa?

Sanni – Hei kevät
Keväästä laulaminen on jo lähes klisee, mutta vain lähes, kun se tehdään näin raikkaasti. Hei kevät muistuttaa meitä kaikkein kaksinaamaisimmasta vuodenajasta, jossa yhdistyvät suunnaton epävarmuus ja ahdistus ja mitä suurimmat mahdollisuudet ja huikea luonnon kauneus. Se on kunnianhimoinen ja suoraviivainen popteos, joka on saanut aivan liian vähän arvostusta. Artistina Sanni on suomipopissa jo konkari, mutta ehdokkuus on hänelle silti ensimmäinen.


Kuuntele kaikki ehdokkaat tästä soittolistasta.

Kommentit