Millainen A Star Is Born on Lady Gaga -fanin silmin?

Jackson ja Ally. Kuva: Warner Bros Pictures.

Olen valtava Lady Gaga -fani. Käytän valveillaoloajastani keskimäärin ehkä kahdeksan prosenttia Lady Gagan parissa, joko musiikkia kuunnellen, faniryhmiä lueskellen ja asioista keskustellen, somekanavia selaillen tai muuta vastaavaa. Unia en hänestä näe juuri koskaan. 

Faniuteni vuoksi halusin käydä katsomassa Bradley Cooperin ohjaaman A Star Is Bornin vähintään kahdesti ennen siitä kirjoittamista, koska ensimmäisellä kerralla keskityin vain Lady Gagaan ja hänen ensimmäiseen isoon leffarooliinsa Allyyn. Toisella kerralla pystyin katsomaan elokuvaa enemmän tarinana.

Hollywood-melodraamat eivät välttämättä ole suosikkilajityyppini, mutta hyvin tehtynä pidän niistäkin. Ja A Star Is Born on kaikin tavoin erittäin onnistunut elokuva. Tässä tekstissä käsittelen elokuvaa Lady Gaga -fanin näkökulmasta. Teksti sisältää pieniä juonipaljastuksia.

Kalle Kinnunen kirjoitti Suomen Kuvalehden viiden tähden arviossaan, että A Star Is Born on kuin alkemiaa, ja on oikeassa: elokuvan täytyy antaa viedä otteessaan, sillä jos jää märehtimään henkilöiden motiiveja, kuten Allyn tarinan kannalta tarpeeton ero poikaystävästään heti alussa tai Mainen sukutilan kohtalo, sen taika kärsii.

Lady Gaga on täydellinen valinta Allyn rooliin, koska hänen ei sinänsä tarvitse edes näytellä. Gaga tekee Allysta tietynlaisen peilin itsestään, eikä katsoja, ainakaan fani, unohda hetkeksikään katsovansa Lady Gagaa: ilmeet ja eleet ovat häntä itseään. Ally on persoonaltaan Gagan vastakohta, sillä Gaga ei oikeassa elämässä koskaan ole pelännyt esittää omaa taidettaan, päinvastoin, piinannut sillä newyorkilaisia teinistä asti. 

Tarinaltaan jo kolmesti aiemmin valkokankaalle saatettu A Star Is Born kertoo tunnetusti kahdesta tähdestä, jotka ovat eri vaiheessa uraansa, mutta kaikille suositeltava elokuva se ei ole tuon juonen vuoksi, vaan siksi, että siinä käsitellään läheisen päihdeongelmaa lähes vereslihalle asti – tosin asiaan saattaa vaikuttaa omasta näkökulmastani nimenomaan se, että katson valkokankaalta Lady Gagaa, johon muutenkin samaistun jollain tasolla.

Parhaiten nämä teemat yhdistyvät loppupuolen kohtauksessa, jossa päihtynyt Jackson (Cooper) haukkuu ammeessa itkevän Allyn rumaksi ja teeskentelijäksi popkappaleen sanoitukseen vedoten. Kohtaus on samaistuttavuudessaan jopa ahdistava, liian todellinen ollakseen Hollywood-kassamagneetissa.

Upeinta Gagan Allyssa puolestaan on hänen reaktionsa ja myötäelämisensä Jacksonin päihdeongelman kanssa. Gagan oma isä on ollut alkoholisti (mm. The Fame Monster -albumin Speechless kertoo siitä) ja Gaga on kirjoittanut myös omasta päihteiden käytöstään (esim. Artpopin Dope), joten pääroolinoviisinakin Gaga pystyy reagoimaan Jackin retkahtamisiin ja humalapuheisiin niin, että hän kertoo katsojalle täysin tarkkaan, mitä hän aiheesta ajattelee pysyen silti Jackin suuntaan korrektina.

A Star Is Bornin ensimmäinen tunti ja viimeiset kolme varttia ovat aivan täydellistä melodraamaa. Nautin toisella katsomiskerralla erityisesti drag-baarin takahuonekohtauksesta, joka saattaa olla eräs mieleenpainuvimpia rakkaustarinan alkuja Hollywoodin historiassa. Heikoimmillaan elokuva on siinä vaiheessa, kun Allysta on tulossa tähti ja elokuva nostaa esille väkisin väännettyjä teemoja artistin aitoudesta, vaikka artistiuden ja aitouden määritelmä on Allyn ja Jackin suhteessa iso kysymys. Näinä hetkinä Allyn hahmo kärsii, eikä kahdenkaan katsomiskerran jälkeen voi olla varma, miten elokuvan määritelmään poptähdestä pitäisi suhtautua. Vai onko sellaista edes. Musiikkibisnes kun on enemmän sattumaa kuin selkeää mustavalkoista jakoa aitoon ja feikkiin.

Heikkoina hetkinäänkin elokuva kantaa, koska tekijät tuntevat musiikkibisneksen erittäin hyvin. Alan tuntemus näkyy ennen kaikkea tragikoomisessa Grammy-kohtauksessa tribuutteineen, joka toi ainakin minulle mieleen Kanye Westin kuuluisan MTV Video Music Awards -intervention vuodelta 2009.

Lopuksi pitää kirjoittaa muutama sana myös Bradley Cooperista ja Sam Elliottista, joka tekee Jackin manageriveljenä upean roolin. Ilman Cooperia tämä elokuva ei olisi Elämys isolla e:llä: hän kykenee esittämään hiljalleen hiipuvaa kantrirokkaria sopivan hienotunteisesti ilman minkäänlaista päihdeongelman turhaa alleviivaamista. Vaikka Jack juo ja käyttää aineita, hän on ennen kaikkea rakastunut muusikko, jonka menneisyyden möröt koituvat liian raskaiksi. 

Elliottin Bobby puolestaan ilmentää huoltaan Jackista niin "elämänmakuisesti" kuin kuvitella saattaa. Sivuhahmo on erittäin hyvin kirjoitettu: se ei ota liian isoa roolia tarinassa, mutta on kuitenkin ensisijaisen tärkeä, kun katsojalle kerrotaan Jackin taustoja.

Toivon sydämestäni, että nimenomaan Cooper saa tästä elokuvasta Oscarin, sillä vaikka Lady Gaga on aivan fantastinen, hänen täydellisyytensä johtuu enemmän roolin sopivuudesta ja mahdollisuudesta näytellä itseään näyttelemättä kirjaimellisesti Lady Gagaa. Cooper lopulta tekee elokuvasta niin vavahduttavan kokemuksen – vaikka elokuvaa katsoisi Gaga-lasien läpi.

Menkää katsomaan tämä elokuva, kuunnelkaa myös upea soundtrack!

Kommentit