Millä tavalla Alman ura on nyt tienristeyksessä?


Olen tietenkin seurannut hyvin suurella mielenkiinnolla Alman tekemisiä musiikin saralla, koska hän on oikeastaan ainoa kotimainen artisti koko vuosikymmenellä, joka on yrittänyt popmusiikilla breikata maailmalla laajassa mittakaavassa. Isac Elliotin työ Norjassa on tietenkin kunnioitettavaa myös.

Almalla on lukuisia keskikokoisia hittejä Euroopassa, joten sikäli on melko luontevaa, että hän on lähtenyt haukkaamaan isompaa palaa ja verkostoitumaan Yhdysvaltoihin ja tekemään musiikkia sinne mantereen A-luokan popkirjoittajien kanssa, mutta uuden Cowboy-singlen perusteella ajatus ei ihan toimi: hyppäys tanssibangereistä kuten All Stars ja Chasing Highs hiphopimpaan on paperilla pieni, mutta yleisön kannalta iso.

Älkää ymmärtäkö väärin, Cowboy on hyvä kappale, mutta koska se on hyvin yhdysvaltalainen ja Alman yleisö on toistaiseksi lähes täysin Euroopassa, se on haastava. Miksi hänen kohdeyleisölleen tällä mantereella tarjotaan tässä vaiheessa uraa, ennen ensimmäistä varsinaista albumia, jotain sellaista, joka ei välttämättä toimi?

Cowboyn Spotify-numerot (kyllä, Spotify on vain yksi väylä kuunnella musiikkia, mutta statistiikaltaan anteliain) ovat aika kehnoja: se on yltänyt top 200 -päivälistoille vain kolmessa maassa, Suomessa, Norjassa ja Unkarissa. Esimerkiksi Dye My Hair ylsi jopa top 40 -tasolle neljässä maassa eikä se ole läheskään hänen suurin hittinsä.

Alma ei siis tällä hetkellä tavoita sitä yleisöä, jonka hän on tavoittanut esimerkiksi viime vuonna. Toivon todella, että löytää uusia kuuntelijoita rapakon takaa, mutta olen skeptinen sen suhteen, onko Yhdysvaltojen markkinat ja sikäläiset popkirjoittajat lainkaan oikea valinta pitkässä juoksussa. Kyse ei nimittäin ole siitä, etteikö Euroopassa olisi lahjakkaita lauluntekijöitä, saattaa olla jopa parempia.

Kieltäydyn kuitenkin kuuntelemasta mitään puheita maitojunasta: Alman menestys on jo nyt täysin poikkeuksellista kotimaisessa popmusiikissa.

Kommentit