Miksi Whitney kuuluu popkulttuurin perusoppimäärään?

Whitney. Kuva: Cinema Mondo.

Whitney Houstonin (1963–2012) elämästä kertova Whitney-dokumenttielokuva tuli Suomessakin teatterilevitykseen perjantaina. Jos on nähnyt Netflixin viimevuotisen Whitney: Can I Be Me -elokuvan, Kevin Macdonaldin ohjaama Whitney ei tuo kauheasti uutta supertähden traagiseen elämäntarinaan. Sen suurimmat paljastuksetkin on käsitelty jo mediassa.

Erinomainen Whitney kannattaa silti katsoa, sillä Houstonin perheen tragedia (myös Whitneyn ja Bobby Brownin tytär Bobbi Kristina menehtyi vuonna 2015) on laajuudessaan ällistyttävä ja järkyttävä.

Tarina alkaa siitä, miten Cissy-äiti huomasi tyttärensä erityislaatuiset lahjat ja miten hän alkoi valmentaa tätä tähdeksi. Lopulta Elektra ja Arista suorastaan kilpailivat siitä, kumpi saa tarjota Whitneylle levytyssopimuksen.

On helppo pitää Cissyn kontrollintarvetta kaiken lähtökohtana, mutta lopulta tarinan konnat löytyvät aivan muualta – mutta toisaalta mitään yksittäistä asiaa ei voi nostaa syypääksi Whitneyn menehtymiseen talvella 2012.

Whitneyn elämässä kaikki, paitsi tähteys, meni lopulta pieleen: Kamppailu seksuaalisen identiteetin kanssa, check. Mustan yhteisön väheksyntä "liian valkoisena", check. Seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena, check. Kontrolloiva äiti, check. Suhmuroiva opportunisti-isä, check. Huumeita käyttäneet ja niitä tarjonneet veljet, check. Aviomies, joka ei kestänyt menestyvää puolisoa, check. Lapsi, jota Whitney ei osannut rakastaa, check.

Raflaavinta elokuvassa ovatkin huumeidenkäytön ja hyväksikäyttöpaljastuksen lisäksi tarinat siitä, miten Bobbi Kristina vihasi äitiään ja olisi halunnut tappaa hänet ”niin ettei kukaan huomaa”.

Tarinana Whitney on vielä hurjempi kuin edellinen kohauttanut ja liikuttanut poptähtidokumentti Amy (2015). Kun Whitney kirkkain silmin kertoo Diane Sawyerin haastattelussa, ettei käytä crackiä ”koska se on niin halpaa”, katsoja romahtaa.

Kaikki tämä kuorrutetaan popmusiikin klassikoilla kuten How Will I Know, I Wanna Dance with Somebody (Who Loves Me), I Will Always Love You, I Have Nothing sekä ennen kaikkea Whitneyn unohtumattomalla esityksellä Yhdysvaltojen kansallislaulusta The Star-Spangled Banner.

Elokuvaa riipii ja raastaa, mutta se myös todistelee, miksi Whitney Houston oli niin rakastettu: hän oli perinnetietoinen Artisti isolla A:lla, joka syttyi lavalla ilmiliekkeihin.

Whitney kuuluu populaarikulttuurin perusoppimäärään, menkää katsomaan!

Kuuntele tekemäni Whitney-soittolista tästä.