Pääseekö Saara Aalto Euroviisujen finaaliin?

Saara Aalto harjoittelee viisulavalla Lissabonissa, kuvakaappaus EBU:n videosta.

Kuten tiedämme, Saara Aalto kilpailee tiistaina Lissabonissa Eurovision laulukilpailun ensimmäisessä semifinaalissa pääsystä lauantain finaaliin. Kappale on Monsters, jonka valinnasta kirjoittelin "UMK":n alla täällä.

Suomella on harvoin ollut näin vahvasti Euroviisuja varten tekemällä tehtyä kappaletta, ja joissain muissa olosuhteissa otsikon kysymykseen olisi helppo vastata, että pääsee, mutta sattumalta juuri tänä vuonna semifinaali, johon Suomi osallistuu, on äärimmäisen kovatasoinen. Siinä on heittämällä tusinan verran biisejä, jotka periaatteessa toivoisin finaaliin.

Tiistain semifinaalissa ovat mukana molemmat vedonlyöjien ennakkosuosikit Israelin Netta fantastisella popkappaleellaan Toy ja Viron Elina Nechayeva upealla italiankielisellä oopperavetäisyllään La Forza. Itse asiassa viidestä vedonlyöjien suosikista neljä on tässä semifinaalissa: vain kolmossuosikki, eli Norjan viisulavalle palaava Alexander Rybak, on toisessa semifinaalissa.

Euroviisujen faniorganisaatio OGAE valitsi Monstersin kolmanneksi parhaaksi kappaleeksi tänä vuonna, mutta ilman yhtään ykkössijaa mistään maasta. Monstersista pidetään huomattavasti enemmän Länsi-Euroopassa kuin esimerkiksi Balkanin alueella, joten merkittäväksi tiistaina muodostuu, mitä siitä ajatellaan esimerkiksi Kyproksella, Kreikassa, Israelissa ja Albaniassa. Pisteitä kappaleelle tulee melko varmasti Irlannista, Virosta, Islannista sekä Yhdistyneistä Kuningaskunnista, joka ei isona rahoittajamaana kilpaile ensimmäisessä semifinaalissa, mutta äänestää sen kappaleita.

Eli vastaus otsikon kysymykseen: en ole aivan varma, ns. kintaalle menee. Pidän hyvin todennäköisenä, että finaalissa lauantaina nähdään ainakin Israel, Kypros, Tsekki, Viro, Bulgaria, Kreikka ja Belgia. Lopuista kolmesta finaalipaikasta kamppailee myös Suomi.

Kommentit