Madonna Rebel Heart -kiertueella (kuva: Madonna.com) |
Ei ole helpompaa maalia "act your age!"-huutelulle kuin Madonna, artisti, joka teki aikoinaan melkein
kaiken ensimmäisenä. Nyt käydessään kuudettakymmentä hän on potentiaalisesti edelläkävijänä joko
onneton tutkainta vastaan taisteleva rimpuilijamummo, tai trendien seuraajana säälittävä perässähiihtäjä, jonka pitäisi kulkea edellä kaikkia trendejä. Ei
voi voittaa.
Madonnan ura on evoluutio pienoiskoossa aivan eri tavalla
kuin kenenkään muun aikansa supertähden, edes Michael Jacksonin tai Princen. Hänen
uransa voidaan jakaa kauniiksi aikakausiksi, ja edelleen jaksoihin tai
vaiheisiin: 1980-luvun kaupallinen huippu, provokaattorivuodet 1990-luvun
alussa, seestynyt balladivaihe 1993-1997, elektronisen musiikin renessanssitähti 1990-luvun
loppupuolella, 2000-luvun alun klubikuningatar ja myöhempi bandwagonismi ja
poliittinen aktivismi. Moni muu tähti olisi, ja on, luovuttanut, mutta Madonnan
erinomaisuus piilee siinä, että hän ei koskaan luovuta, anna periksi maailmalle
tai istu aloillaan. Hän seuraa aikaansa jatkuvasti.
Mielestäni Madonnan tärkeimmät työt sijoittuvat epävarmuuden aikaan,
jolloin hän on käynyt yhden tien loppuun ja aloittaa uuden, eikä häneltä odoteta mitään upeaa: Sex-kohun kanssa julkaistu ”kriitikoille
jauhot suuhun” -tason statement-albumi Erotica (1992), kriitikoiden mielestä tylsän
Evita-kauden jälkeen ilmestynyt hulppea, edelleen popmusiikin standardeja
asetteleva Ray of Light (1998), ja totaalisen trendilabyrintissa harhailun päätteeksi tehty ällistyttävän tasapainoinen Rebel Heart (2015).
Erotica oli kaupallisesti pettymys, mutta välttämätön ovi oikeasti kokeilevaan poptähteyteen. Ray of Light puolestaan myi varmasti enemmän kuin Madonna kykeni edes kuvittelemaan. Rebel Heartin kaupallinen suosio taisi jäädä fanihankintojen tasolle, mutta siitä pidettiin laajalti.
Erotica täytti juuri 25 vuotta ja on yhä kaikkea sitä, mistä
tämän päivän poptähdet ammentavat, kun he haluavat olla provosoivasti
seksikkäitä. Ray of Light on todellinen magnum opus, musiikillinen herätysjuhla,
jonka uljas äänimaailma peittoaa jopa Björkin parhaat hetket silloin, kun Björk
oli kaupallisesti terävimmillään.
Ja sitten on Rebel Heart, albumi joka tulevaisuudessa
nostetaan varmasti Madonnan ”myöhäiskauden” huippuhetkeksi. Se oli viimein se
albumi, jolla muoto ei enää sanellut lopputulosta kuten hittituottajien kanssa
väsätyillä Hard Candyllä (2008) ja MDNA:lla (2012): ajankohtainen popalbumi,
joka kestää aikaa.
Kestävyys tulee ehkä siitä, että koko levy on
nimeään myöten viittaus Madonnan uran eri vaiheisiin: Body Shop on
hienostuneempi versio Hard Candyn vulgaarista Candy Shopista, Bitch I’m
Madonnalla ja Illuminatilla rap-Madonna on viimein luonteva ja HeartBreak Cityllä
hän laulaa oikeastaan ensimmäistä kertaa kuuluisuudesta ja tekee sen
eräänlaisena antiteesina Michael Jacksonille, jonka kuuluisuus tuhosi. Yhdessä Joan of Arcin, Unapologetic Bitchin ja päätöskappale
Wash All Over Men kanssa se muodostaa Rebel Heartin itsetietoisen, mutta myös
-kriittisen ytimen.
Rebel Heartilla kaikki tulee sydämestä. Se on albumi, jonka
jälkeen Madonna on jälleen vapaa tekemään ihan mitä vain, koska hän kykeni
viimein karistamaan taiteelliset paineet niskastaan ja puhdistamaan ilmaa
myytin nimeltä Madonna ympäriltä.
Parhaillaan katson videota, jolla Madonna esittää Elliott
Smithin Between the Barsia ja toivon, että seuraavaksi ”aika on viimein kypsä”
sisäisen Joni Mitchellinsä löytäneelle trubaduuri-Madonnalle.
Kommentit
Lähetä kommentti