Miksi Madonna on vahvimmillaan altavastaajalevyillään?


Madonna Rebel Heart -kiertueella (kuva: Madonna.com)

Ei ole helpompaa maalia "act your age!"-huutelulle kuin Madonna, artisti, joka teki aikoinaan melkein kaiken ensimmäisenä. Nyt käydessään kuudettakymmentä hän on potentiaalisesti edelläkävijänä joko onneton tutkainta vastaan taisteleva rimpuilijamummo, tai trendien seuraajana säälittävä perässähiihtäjä, jonka pitäisi kulkea edellä kaikkia trendejä. Ei voi voittaa.

Madonnan ura on evoluutio pienoiskoossa aivan eri tavalla kuin kenenkään muun aikansa supertähden, edes Michael Jacksonin tai Princen. Hänen uransa voidaan jakaa kauniiksi aikakausiksi, ja edelleen jaksoihin tai vaiheisiin: 1980-luvun kaupallinen huippu, provokaattorivuodet 1990-luvun alussa, seestynyt balladivaihe 1993-1997, elektronisen musiikin renessanssitähti 1990-luvun loppupuolella, 2000-luvun alun klubikuningatar ja myöhempi bandwagonismi ja poliittinen aktivismi. Moni muu tähti olisi, ja on, luovuttanut, mutta Madonnan erinomaisuus piilee siinä, että hän ei koskaan luovuta, anna periksi maailmalle tai istu aloillaan. Hän seuraa aikaansa jatkuvasti.

Mielestäni Madonnan tärkeimmät työt sijoittuvat epävarmuuden aikaan, jolloin hän on käynyt yhden tien loppuun ja aloittaa uuden, eikä häneltä odoteta mitään upeaa: Sex-kohun kanssa julkaistu ”kriitikoille jauhot suuhun” -tason statement-albumi Erotica (1992), kriitikoiden mielestä tylsän Evita-kauden jälkeen ilmestynyt hulppea, edelleen popmusiikin standardeja asetteleva Ray of Light (1998), ja totaalisen trendilabyrintissa harhailun päätteeksi tehty ällistyttävän tasapainoinen Rebel Heart (2015).

Erotica oli kaupallisesti pettymys, mutta välttämätön ovi oikeasti kokeilevaan poptähteyteen. Ray of Light puolestaan myi varmasti enemmän kuin Madonna kykeni edes kuvittelemaan. Rebel Heartin kaupallinen suosio taisi jäädä fanihankintojen tasolle, mutta siitä pidettiin laajalti.

Erotica täytti juuri 25 vuotta ja on yhä kaikkea sitä, mistä tämän päivän poptähdet ammentavat, kun he haluavat olla provosoivasti seksikkäitä. Ray of Light on todellinen magnum opus, musiikillinen herätysjuhla, jonka uljas äänimaailma peittoaa jopa Björkin parhaat hetket silloin, kun Björk oli kaupallisesti terävimmillään.

Ja sitten on Rebel Heart, albumi joka tulevaisuudessa nostetaan varmasti Madonnan ”myöhäiskauden” huippuhetkeksi. Se oli viimein se albumi, jolla muoto ei enää sanellut lopputulosta kuten hittituottajien kanssa väsätyillä Hard Candyllä (2008) ja MDNA:lla (2012): ajankohtainen popalbumi, joka kestää aikaa.

Kestävyys tulee ehkä siitä, että koko levy on nimeään myöten viittaus Madonnan uran eri vaiheisiin: Body Shop on hienostuneempi versio Hard Candyn vulgaarista Candy Shopista, Bitch I’m Madonnalla ja Illuminatilla rap-Madonna on viimein luonteva ja HeartBreak Cityllä hän laulaa oikeastaan ensimmäistä kertaa kuuluisuudesta ja tekee sen eräänlaisena antiteesina Michael Jacksonille, jonka kuuluisuus tuhosi. Yhdessä Joan of Arcin, Unapologetic Bitchin ja päätöskappale Wash All Over Men kanssa se muodostaa Rebel Heartin itsetietoisen, mutta myös -kriittisen ytimen.

Rebel Heartilla kaikki tulee sydämestä. Se on albumi, jonka jälkeen Madonna on jälleen vapaa tekemään ihan mitä vain, koska hän kykeni viimein karistamaan taiteelliset paineet niskastaan ja puhdistamaan ilmaa myytin nimeltä Madonna ympäriltä. 

Parhaillaan katson videota, jolla Madonna esittää Elliott Smithin Between the Barsia ja toivon, että seuraavaksi ”aika on viimein kypsä” sisäisen Joni Mitchellinsä löytäneelle trubaduuri-Madonnalle.

Kommentit