Pölyisin jäänne menneisyydestä – hyväntekeväisyyssingle

Lauri Tähkä.

Muun muassa Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että 150 artistia (kyllä, luit oikein) ovat levyttäneet Lauri Tähkän johdolla huomenna julkaistavan yhteissinkun hyväntekeväisyyteen eli kamppailuun koronaa vastaan. Upeaa!

Hyväntekeväisyyden ja musiikin yhdistämisellä on pitkät perinteet. 1980-luvulla levytettiin runsaasti tuottoisia singlejä esimerkiksi nälänhädän helpottamiseksi Etiopiassa. Lionel Richien ja Michael Jacksonin kirjoittama ja muun muassa Bob Dylanin esittämä We Are the World -single on yksi pophistorian myydyimmistä, puhumattakaan Band Aidin jouluklassikosta Do They Know It’s Christmas.

Sittemmin hyväntekeväisyyssinkkuja on julkaistu monenlaisista tapahtumista ja perinne elää vahvana etenkin Britanniassa, jossa on nytkin koronakatastrofissa jos jonkinlaista viritystä meneillään.

Britanniassa myydään viikossa yhä sinkkuja viikoittain myydyimmästä nimikkeestä riippuen alle kymmenestä tuhannesta jopa yli 60 000 kappaleeseen, joten periaatteessa sellaisella voi kerätä ihan kivan summan rahaa hyväntekeväisyyteen. Mutta kannattaako Suomessa, jossa singlemyynti on ollut lähes olematonta jo kymmenen vuoden ajan, edes julkaista hyväntekeväisyyssingleä?

Jos lasketaan ns. Anssi Kela -kaavalla, että jokainen striimaus on 0,0035 euron arvoinen, ja oletetaan, että Tähkän projekti ei juuri myyntisinkkuna liiku, miljoonalla striimauksella hyväntekeväisyyteen kerättäisiin HUIKEAT 3500 euroa. Siihen toki mahdolliset radiosoittotuotot päälle, mutta ihan hirveän suurta pottia sieltä ei Suomen radiotarjonnan suppeuden ja tuttuihin hitteihin keskittymisen vuoksi voi odottaa. 

Ollaan kuitenkin anteliaita ja kuvitellaan, että single tuottaisi noin kymppitonnin, mikä tarkoittaisi, että 150 artistia avustaisi koronan vastaista taistelua keskimäärin 67 eurolla. Sillä päästiin esimerkiksi Yle Aamun uutislähetykseen ja Hesariin.

Yhdysvalloissa julkkikset ovat jo tajunneet, että auttaminen pitää tehdä toista kautta: Lady Gaga kertoi keränneensä yrityksiltä, järjestöiltä ja hyväntekijöiltä 35 miljoonaa dollaria, Harry Styles kauppaa t-paitoja, Cardi B on Fashion Novan keulakuva kampanjassa, jossa joka tunti lahjoitetaan tuhat dollaria, Halsey keräsi kasvosuojia ja Sir Elton John lahjoitti miljoonan HIV-positiivisten koronataisteluun. Hän järjesti myös erityisen tukikonsertin jokin aikaa sitten iHeart Radion kanssa.

Toisin sanoen: hyvin harva vähänkään suosittu poptähti yrittää auttaa levyttämällä uutta musiikkia, koska se nyt vain sattuu olemaan tehoton tapa tässä tilanteessa. 

Britanniassa on kuitenkin yksi suhteellisen varteenotettava avustuscase: vielä 103-vuotiaana porskuttavan Dame Vera Lynnin sota-ajan klassikko We’ll Meet Again nousi uudestaan otsikoihin kuningatar Elisabetin lainattua sitä hienossa puheessaan sunnuntaina. Lauantaina kappaleesta julkaistaan uusi versio, jolla laulaa myös Katherine Jenkins. Tuotot menevät NHS Charities Together -järjestölle. Jos se kerää esimerkiksi 200 000 puntaa, niin ihan ok!

Kommentit