 |
| Kuva: Steven Klein |
”It's our gypsy blood
We live between life and death
Waiting to move on
And in the end
We accept it
We shake hands with our fate
And we walk past
There's no rest for us in this world
Finally enough love”
Madonna muutti lapsensa David Bandan futisuran vuoksi Lissaboniin vuonna 2017 ja tällä hetkellä Banda pelaa Benfican nuorisoakatemiassa. Onneksi muutti, sillä muuten meillä ei olisi yksinäisyydestä, elämästä, identiteetin muutoksesta ja sen hukkaamisesta sekä löytämisestä, rakkauden janosta ja politiikasta kertovaa Madame X:ää, joka on aivan totaalinen mestariteos.
Madonnan 14. studioalbumi on syntynyt pääosin Madonnan ja pitkäaikaisen tuottaja- ja sielunkumppanin Mirwaisin yhteistyönä. Suurin osa sen kappaleista ovat keskenään erilaisia ja monesta voi vetää suoraan yhteyden Madonnan uran eri vaiheisiin. Esimerkiksi tekstin alussa lainattu I Don't Search I Find on house-biitteineen kuin suoraan Eroticalta (1992) ja Futuren sanoituksessa viitataan suoraan Music-albumin (2000) hittisingleen Don't Tell Me.
Samalla se on eräänlainen välitilinpäätös Madonnan uran ehkä taiteellisesti kehnoimman vuosikymmenen päätteeksi. Kahta edellistä levyä MDNA:a (2012) sekä Rebel Heartia (2015) oli tekemässä kymmeniä ihmisiä, ja monista niiden kappaleista (vaikka levyt olivat aivan hyviä) kuuli, että ne oli tehty biisileireillä, eivätkä olleet eksklusiivisesti Madonnan biisejä.
Madonnalla nimittäin on parhaimmillaan upea taito imeä kaikenlaisia vaikutteita ja luoda niistä taidetta, jollaista ei kukaan joko ole koskaan tehnyt tai kykenisi tekemään, mutta hän vaatii siihen työntöapua yksityiselämästään sekä aikaa. Madame X:ää varten Madonna on tutustunut uudelleen muun muassa Simone de Beauvoiriin, Frida Kahloon (jonka maalauksia hän on New York Timesin mukaan keräillyt 1980-luvulta lähtien ja Madame X:n cd-version kansi on suora viittaus Kahloon), Anne Sextoniin, Carson McCullersiin sekä Sylvia Plathiin. Lopputuloksena esimerkiksi paperilla aivan käsittämättömän Pähkinänsärkijää mukailevan, Jeanne d'Arcin monologiksi muuntuvan Dark Balletin videossa queer-tähti Mykki Blanco esittää Jeanne d'Arcia yllään kuuluisat tötterörintsikat.
Kaikista vaikutteista, hänen yli 35 vuotta huipulla jatkuneesta urastaan sekä Portugalissa koetusta yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteesta on syntynyt hämmästyttävä keitos melkein kaikenlaista popmusiikkia mitä yhdelle levylle kuvitella saattaa: latinopoppia, reggaetonia, kapverdelaisia rytmejä, housea, fadoa, perinteisiä popslovareita sekä hip hopia. Madame X:n taiteellisesta kunnianhimosta kertoo esimerkiksi se, että ensimmäisellä kuuntelukerralla mietin, millaisia kappaleet olisivat tauluina.
Levyllä on monta kliimaksia, mutta jos pitää valita yksi kappale, niin se on Donald Trumpin Yhdysvalloista kertova eeppinen God Control, jolla Madonna antaa palaa toden teolla Mirwaisin tiukan biitin, jousikuvion ja Tiffin Children's Choirin avustuksella:
”When they talk reforms, it makes me laugh
They pretend to help, it makes me laugh”
Muista kappaleista mainittakoon erikseen upeasti fadoa, portugalin kieltä ja sataprosenttisesti ajassa kiinni olevaa poppia yhdistelevä Crazy – kappale, jonka vuoksi esimerkiksi Ariana Grande tekisi vaikka mitä – sekä fantastinen latinoilottelu Bitch I'm Loca, jolla vierailee ensisinkku Medellínin tapaan kolumbialainen Maluma.
Lisäksi kun Madonna suorastaan huutaa identiteetin etsimistä kertovan, hyvin Ray of Light -henkisen Extreme Occidentin lopussa ”I wasn't lost!” hyväksyn itsekin elämänvalintani paremmin: matka on arvokkaampi kuin mikään sen välietappi.
Tätä on poptaide antoisimmillaan. Madonna ei edelleenkään tunne rajoja, ja Madame X saattaa olla taide-elämyksenä hänen uransa paras teos.
Kommentit
Lähetä kommentti