 |
| Elton John ja Taron Egerton Cannesissa toukokuussa 2019. Kuva: Wenn.com |
Kävin sunnuntaina katsomassa Dexter Fletcherin ohjaaman ja Taron Egertonin tähdittämän Elton Johnin elämästä kertovan Rocketmanin. Fletcher ohjasi valmiiksi myös kiistellyn Queen-leffan Bohemian Rhapsodyn (2018), kun Bryan Singer hyllytettiin tuotannosta.
En ole nähnyt Bohemian Rhapsodya, koska olen lukenut siitä niin paljon negatiivista, että tuskin kykenisin sitä katsomaan vain ”hyvänä show-elokuvana”, kuten pari kaveria sitä luonnehti. Sen sijaan Rocketman kiinnosti heti: Elton John on ollut aina minulle tärkeä artisti, jonka pitkässä urassa kiteytyy keskeisiä asioita, kuten ystävyys, sitkeys ja laulunkirjoittamisen taidon merkitys osana menestystä.
Elokuva alkaa hivenen takkuillen, mutta sen kökköähköä siirtymää riippuvuushoitolan tapaamisesta Reginald Dwightin lapsuuteen voi pitää tyylikeinona, samoin kuin fantasian ja musikaalikohtausten sekoittamisesta ”oikeaan todellisuuteen”. Musiikkikohtauksista erityisesti Tiny Dancer vavahduttaa: siinä Elton John tajuaa, ettei voi olla Bernie Taupinille koskaan mitään muuta kuin hyvä ystävä.
Hivenen vaivaannuttavan alun jälkeen elokuva ns. nousee siivilleen (muutenkin kuin Elton Johnin asuvalintojen ansiosta) upean Royal Academy of Music -kohtauksen myötä. Elokuvaan on koottu Elton Johnin menneisyydestä tärkeitä virstanpylväitä, joihin keskitytään: tutustuminen laulunkirjoittajakumppani Taupiniin kerrotaan perusteellisesti, samoin kuin Elton Johnin tähteyden ensiaskeleet eli siirtymä Yhdysvaltoihin.
Yhdysvallat osoittautui kannattavaksi siirroksi. Elton Johnin ura hakee vertaistaan nimenomaan siellä: hän saavutti top 40 -hitin Billboardin Hot 100 -listalla joka kalenterivuosi vuodesta 1970 (Your Song) vuoteen 1999 (Written in the Stars). Vertailun vuoksi: esimerkiksi Draken pitäisi yltää top 40 -tasolle vielä 18 vuotta putkeen päästäkseen samaan. Elton Johnin albumi Captain Fantastic and the Brown Dirt Cowboy (1975) oli aikoinaan ensimmäinen Yhdysvaltojen albumilistan ykkösenä debytoinut levy.
Rocketman keskittyy Elton Johnin moniongelmaiseen elämään, jossa poptähteys, laulunkirjoittaminen, Bernie Taupin ja esiintyminen ovat hänen valopilkkujaan. Erityisen pysäyttävä on kohtaus, jossa Elton päättää puhelimessa kertoa homoudestaan äidilleen (loistava Bryce Dallas Howard), joka vastaa, ”I just hope you realize you’re choosing a life of being alone forever; you’ll never be loved properly.” Kuin äidin sanojen vakuudeksi, puhelun jälkeen Elton Johnin miesystävän/managerin John Reidin (Richard Madden) vaikea luonne tulee myös esiin.
Elokuva alkaa siitä kun Elton John on viisivuotias ja päättyy vuonna 1983 julkaistuun hittiin I’m Still Standing. Päätös rajata tarina lapsuuden jälkeen noin 15 vuoteen hänen urastaan on erinomainen, sillä noiden 15 vuoden aikana Reginald Dwight muuttuu Elton Johniksi, on planeetan suurimpia poptähtiä, käy läpi päihde- ja riippuvuushelvetin, eikä ”kadu sitä pätkääkään”, kuten hän riippuvuushoitolassa julistaa.
Rocketmanin roolitus on tietenkin mainio: Taron Egerton on Elton Johnina aivan täydellinen, samoin Jamie Bell Bernie Taupinina ja Bryce Dallas Howard Elton Johnin äitinä Sheilana. Sen sijaan Richard Maddenin managerihahmo, Queenin managerinakin tuttu (Bohemian Rhapsodyssa toinen Game of Thrones -tähti Aidan Gillen) John Reid jää pinnalliseksi puolipahikseksi, jolle annetaan alun upean tutustumiskohtauksen jälkeen aivan liian vähän aikaa olla muuta kuin ikävä ihminen. Täysin ikävä hän ei voinut olla, sillä hän oli Elton Johnin manageri oikeassa elämässä peräti vuoteen 1998 asti.
Rocketman on monisyinen ja anteeksipyytelemätön tarina yhdestä aikamme suurimmista poptähdistä. Se koukkaa hyvin usein tragedian kautta, mutta pohjalla käymisessä ja surussa on aina selviytymisen siemen, jonka Egerton kylvää fantastisella roolisuorituksellaan. Onnellisen lopunhan me kaikki tiedämme: Elton John on sittemmin saanut elämässään rakkautta sekä lavalla että kulisseissa ja menestystä aivan yllin kyllin.
Rocketman elokuvateattereissa nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti