 |
| Zedd, valmistaa tervaa. |
Seuraan hyvin tarkasti poplistoja ja siitä johtuen niillä tapahtuvia trendejä saattaa olla vaikea havaita, koska muutokset ovat hitaita ja asteittaisia. Räikeimmät, kuten espanjan kielen yleistyminen jenkkilistoilla tai latinomusiikin uusi nousu valtavirtaan, on tietenkin helppo hahmottaa.
Tajusin vasta nyt, että itse asiassa yksi tämän vuoden suurimpia ilmiöitä on ollut perinteisten EDM-tähtien kuten Zedd, David Guetta ja Martin Garrix siirtyminen singleillään pois tanssimusiikista jähmeään popmusiikkiin, jota on käytännössä mahdoton tanssia. Kuuntelin juuri ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa kesällä vierailleen Zeddin singlen Happy Now ja ensimmäinen mieleentuleva sanapari oli ”harmiton radiopop”.
Kyllä, juuri jotain sellaista, jollaiseksi joskus 2000-luvun alussa haukuttiin Jore Marjarantaa, Discoa, Anastaciaa, Juha Tapiota ja muita, jotka tekivät musiikkia nimenomaan radiosoittoon.
Tämä on, vaikka sen itse sanonkin, jännittävä huomio, mutta sinänsä ihan looginen: klubimusiikki elää undergroundista ja edelläkävijät hylkäävät ns. kevyiksi muuttuneet artistit aika helposti, jolloin heidän on pakko alkaa pelata valtavirran ehdoilla.
Mutta ne ehdot voisi kyllä valita kiinnostavamminkin. Esimerkiksi muutama vuosi sitten raivokkaita EDM-jyriä tehneen Martin Garrixin uusi single Ocean on toki hitti, mutta hyvin kaukana bilemusiikista.
Älkää luulko, että nämä artistit olisivat täysin hylänneet tanssimusiikin: he kyllä innokkasti remiksaavat omia ja toistensa kappaleita keikkamuotoon. Yhdistelmä onkin bisnesmielessä kiinnostava: laahaavat poplaulut pääsevät radiosoittoon ja Weekendin kaltaisilla festareilla voi esittää vauhdikkaita remiksauksia – koska, frankly, kukaan ei jaksa kuunnella festarisettiä esimerkiksi Happy Now'n ja Oceanin kaltaista valuvaa tervaa.
Eilisen EDM on huomisen nostalgiaa: Swedish House Mafian Don't You Worry Childistakin on jo kuusi vuotta ja se kuulostaa vanhentuneelta, vaikka miten päin kuuntelisi. Revivaliin on vielä vuosia aikaa. Välissäkin pitää keksiä jotain.
Mielestäni parhaiten dance-mojonsa on säilyttänyt Calvin Harris, joka kokeili Yhdysvaltoihin räätälöityä r&b-radiopop-kulmaa edellisellä levyllään Funk Wav Bounces Vol. 1, mutta tälle vuodelle siirtyi onneksi kepeään houseen ja tuoreet singlet One Kiss ja Promises ovat isoja hittejä – eivät toki vähiten laulajiensa Dua Lipan ja Sam Smithin sekä kappaleet kirjoittaneen, järjettömän lahjakkaan Jessie Reyezin takia
Tällä hetkellä moni valtavirran tanssihitti ammentaakin nimenomaan vuosituhannen vaihteen housesta (kuten esimerkiksi kanadalaisen Loud Luxuryn striimausmenestys Body) ja pian oletettavasti myös trancesta. Yksi esimerkki on aiemminkin mainitsemani liettualaisen Dynoron ja Gigi D'Agostinon In My Mind, jonka koukku on D'Agostinon trance-klassikosta L'Amour Toujours (2000). In My Mind on tällä hetkellä Spotifyn kuunnelluin kappale Suomessa.
Samalla neljä vuotta sitten nimenomaan tanssihiteillä breikanneet EDM-nimet tekevät jostain syystä kaikkensa, jotta kelpaisivat Radio Novan kaltaisille aikuispopasemille. Vähän tilutusta sinne ja laimea droppi tuonne.
Mielenkiintoista tämä musiikkibisnes.
Kommentit
Lähetä kommentti