Mitä reaktiot Xxxtentacionin kuolemaan kertovat yhteiskunnasta?

RIP Xxxtentacion.

Jahseh Onfroy, tunnetummin Xxxtentacion, kuoli viime yönä Suomen aikaa ampumisen uhrina saamiinsa vammoihin, kun hän oli vierailemassa moottoripyöräkaupassa Miamissa. Tietojen mukaan ampuja pakeni paikalta, eikä häntä ole saatu kiinni. 

Xxxtentacion oli kuollessaan vain 20-vuotias ja kuin kuka tahansa pahasti rikkoutuneesta kodista lähtenyt henkisesti epävakaa nuori, mutta hänellä sattui olemaan kymmeniä miljoonia faneja ympäri maailmaa. Hän oli kiistämättömän lahjakas musiikintekijä ja monen, enemmän ja vähemmän ahdistuneen, nuoren ääni.

Tosin niitähän ne kuolleet aina mediassa ovat, sukupolvensa ääniä.

Xxxtentacion kuitenkin huusi erityisen lujaa. Häntä voi pitää hiphop-kulttuurin näkökulmasta kuranteimpana yllättäen kuolleena artistina sitten The Notorious B.I.G.:n, joka ammuttiin keväällä 1997.

Myös Xxxtentacionin kuoleman taustalla saattaa olla jengien välienselvittelyä, tai mitä vihaa ikinä, mutta se ei tee asiasta yhtään vähemmän surullista.

Sen sijaan hänestä tekee kiistanalaisen hahmon se, että hän toistuvasti uhkaili ja pahoinpiteli raskaana ollutta tyttöystäväänsä ja myös muita, kuten edellä linkatusta Vulturen jutusta voitte lukea.

Xxxtentacionin rikokset saivat jopa Spotifyn ottamaan hänen musiikkinsa pois kuratoiduilta soittolistoiltaan, millä ei tietenkään ollut juuri vaikutusta artistin suosioon esimerkiksi albumilistoilla: tuorein ?-albumi putosi vasta viime viikolla ensimmäistä kertaa pois Yhdysvaltojen albumilistan top 20:sta.

Viime ajat Xxxtentacion keskittyi musiikkiuraansa, joka oli hänelle pakotie. Toukokuussa Rolling Loud -festareilla hän veti XXL Magazinen mukaan erinomaisen keikan haudattuaan sotakirveensä vanhan kaverinsa Ski Mask The Slump Godin kanssa.

Rikoksistaan ja arveluttavista kannanotoistaan huolimatta hän osasi kirjoittaa puhuttelevia lauluja vaikeista aiheista, kuten ystävänsä itsemurhasta, masennuksesta ja skitsofreniasta.

Tai no, meille valkoisille hyvin toimeentuleville aikuisille nuo näyttäytyvät vaikeina aiheina, 
Xxxtentacionille ja monille muille nuorille ne ovat arkipäivää siinä missä nettikiusaaminen ja kokonaisvaltainen syrjäytyminen.

Emorap-narratiiviin olisi kuulunut, että Xxxtentacion olisi vetänyt hiljaisesti kotonaan yliannostuksen, aivan kuten kollegansa Lil Peep viime vuonna. Ja sitten me olisimme päivitelleet että voi voi rankkaa oli hänelläkin ja missäs niitä Panacodeja onkaan, haetko Pirjo lisää.

Sen sijaan hänet ammuttiin, mikä alleviivaa sitä, että yhteiskunnan valtataisteluissa tätäkään ääntä ei haluttu kuulla. Menkää vaikka Redditiin katsomaan, se tulvii ”good riddance” -henkisiä kannanottoja.

Nyt Spotifykin voi huokaista helpotuksesta, maailmassa on yksi häirikkö vähemmän ja soittareilla enemmän tilaa Chris Brownille.

Kommentit

Lähetä kommentti