Onko albumin suurin tarkoitus tänä päivänä ”striimata platinaa ennakkoon”?

Kalle ja Ida. Kuva: Warner

Olen hissukseen (=kirjoittamatta mihinkään), mutta aika innokkaasti seurannut Ida Paulin ja Kalle Lindrothin uraa. Mielestäni on erittäin virkistävää, että popmusiikkia tekevä yksikkö on miehen ja naisen muodostama kaksikko ja vieläpä menestyksekäs. Kaksiäänisyys luo kappaleisiin hienoja mahdollisuuksia vuoropuheluun ja vaihtelevaan dynamiikkaan. Kun he yhdessä laulavat seksin harrastamisesta parvekkeella kahdesta eri näkökulmasta (Parvekkeella), se kuulostaa heti kiinnostavammalta kuin jos kyseessä olisi sooloartisti.

Duolta ilmestyi eilen ensimmäinen albumi Nää kaikki kertoo susta. Ja se on harmittavasti kokonaisuutena lyhyestä mitastaan (33 minuuttia) huolimatta pettymys.

Neljä hyvää singleä, etenkin loistavat Parvekkeella ja Päällekkäin, olivat selkeä osoitus, että kaksikko hallitsee kepeän, mutta vakavasti otettavan parisuhdepopin, minkä jälkeen he olisivat ehkä voineet siirtyä kokeilevammalle linjalle ja tuoda levylle lisää värejä deittailu- ja vaiheilubeigen rinnalle. Heidän yhteenlaskettu lahjakkuutensa on kuitenkin mittavaa: Lindroth on kirjoittanut kappaleita Antti Tuiskulle ja Paul Kaija Koolle sekä Anna Abreulle ja merkittävimpänä tietenkin Roope Salmisen ja Koirien puoliklassikon Madafakin darra.

Nää kaikki kertoo susta -albumilla ei kuitenkaan ole kuin vartin verran ennen julkaisematonta materiaalia, joka kuulostaa läpeensä aika keskinkertaiselta. Päätöskappale Yöpaita on suorastaan masentavan kliseisesti laahava eropohdintaslovari. Tästä pääsemmekin striimausajan kiinnostavaan pointtiin, jota on sivuttu mediassa jo aiemmin. Oskari Onninen kirjoitti Hesarissa syksyllä, että albumin suurin tavoite on tuoda artistille jalometallilevy, joka toki on kärsinyt jo käsitteenä valtavan inflaation nykyisillä säännöillä. 

Suomessa ei taida olla enää yhtään vähintään pari vuotta levyttänyttä ison levy-yhtiön artistia, jolla ei olisi platinalevyä seinällään?

Ymmärrän siis, että Nää kaikki kertoo susta on tehty tällaisenaan, mutta tylsä sivumaku siitä jää. No, ensi levyllä sitten – tai uudella sinkulla, jonka veikkaan ilmestyvän yllättävänkin pian, jotta saadaan aloitettua matka kohti seuraavaa platinalevyä.