Onko Taylor Swiftin maine mennyt?



Vuonna 2014 kaikki oli hyvin. Barack Obama oli Yhdysvaltojen presidentti ja Taylor Swiftin Blank Space -hitistä pitivät kaikki. Sen "long list of ex-lovers" -kohta väärinkuultiin riemukkaasti "Starbucks loversiksi".

Vuonna 2017 kaikki on perseellään. Donald Trump on Yhdysvaltojen presidentti ja kaikki, mitä Taylor Swift tekee, on yleisesti ottaen väärin, koska hän ei ole julkisesti haukkunut Trumpia.

Yhtäkkiä Taylor Swiftin musiikki on epäcoolia, koska on maailman amerikkalaisin poptähti. Häntä on helppo vihata. Hän ei ole New Yorkissa uransa luonut italialaiset sukujuuret omaava visionääri kuten Madonna tai Lady Gaga, ei hassutteleva sarjakuvahahmo kuten Katy Perry, ei kantaaottava köyhien puolestapuhuja ja biseksuaali hyväntekijä kuten Miley Cyrus eikä lapsitähdestä tiensä vakavammalle uralle laulutaidollaan raivannut kuten Ariana Grande.

Hän on valkoinen kantrin (hyi että!) lapsitähti. Hänelle olisi pitänyt käydä kuten LeAnn Rimesille. Hänen on pakko kannattaa Trumpia, piilotella republikaaniluurankoja kaapissaan. Syyllinen kunnes toisin todistetaan! Itserakas, pilalle hemmoteltu kakara, varmasti pahempi egomaanikko kuin Kanye West. Hän on onnistunut kaikessa sietämättömän hyvin ja siksi hänestä etsitään vikoja.

”I never trust a narcissist, but they love me
So I play 'em like a violin
And I make it look oh-so-easy
'Cause for every lie I tell them, they tell me three
This is how the world works
Now all he thinks about is me”
(I Did Something Bad)

Swiftin erinomainen kuudes albumi Reputation ilmestyi perjantaina. Lauantaina hän esitti tuoreimman singlensä Ready for Itin Saturday Night Livessa kuin 15-vuotias teini Idols-koelauluissa herättäen lähinnä myötähäpeää.

Kuten kaikkien muidenkin, Swiftin pitäisi promota levyään kiertämällä kaikki talk show't ja kissanristiäiset ja julistaa keksineensä uudelleen, vähintään itsensä ellei koko popkulttuurin. Mutta hänen ei tarvitse. Hän ei antanut ennen Reputationin ilmestymistä yhtään isoa haastattelua. Hän olisi vuosia planeetan suurimpia poptähtiä, vaikka radiot lopettaisivat hänen kappaleidensa soittamisen tai media hänestä kirjoittamisen tällä sekunnilla. Mitä ne tietenkään eivät tee.

Seurasin läpi viikonlopun Twitterin #reputation-tunnistetta. Fiidiin tulvi fanien haltioituneita kommentteja albumista, äänestyksiä parhaasta kappaleesta, giffejä, valeuutisia albumin rikkomista myyntiennätyksistä sekä tämä jokseenkin palvottava video.  Perjantaina Reputationista twiitattiin jotain noin joka kolmas sekunti. Sittemmin hitaampaan tahtiin, mutta yhä runsaasti.

Taylor Swiftin fanit hallitsevat sosiaalista mediaa aivan eri tavalla kuin muiden poptähtien. Hän on Tumblrin suosituin artisti ja käyttää sitä oikeasti fanien kanssa keskustelemiseen, jopa enemmän kuin Lady Gaga omia kanaviaan (jonka Little Monsters -”heimoon” itsekin kuulun.) Nerokkaasti hän on valinnut kanavakseen nimenomaan Tumblrin, jota taas media ei jaksa seurata. Instagramissa ja Twitterissä Swift ei kerro itsestään juuri mitään postaten tavallisista asioista kuten studiosessioista ja kissastaan.

Siispä kun Swift kirjoittaa albumilleen kahdesta asiasta: suhteestaan mediaan ja ”vihollisiinsa” (oikeastaan sama asia) sekä omasta rakkauselämästään, fanit ja myös media suhtautuvat siihen kuin päiväkirjapaljastuksiin:

”I loved you in secret
First sight, yeah, we love without reason
Oh, twenty-five years old
Oh, how were you to know?”
(Dancing with Our Hands Tied)

Reputation tuli vain myyntiin eli sitä ei voi ainakaan ennen perjantaita kuunnella mistään striimauspalveluista. Sitä myytiin päivässä Yhdysvalloissa 717 000 kappaletta ja toinen mokoma Kiinassa. Swift tietää, että kaikki hänen faninsa ostavat levyn joka tapauksessa, joten striimauksilla ei ole lainkaan väliä.

Levyn kappaleista osa keskittyy Swiftin julkisuuskuvaan ja loput hänen parisuhde-elämäänsä. Joka on ilmeisen hyvällä tolalla: Reputation päättyy New Year's Dayn vihjaukseen siitä, että jo ikuisesti katkeralta vaikuttanut Swift on viimein löytänyt onnen:

”Please don't ever become a stranger
Whose laugh I could recognize anywhere”

Omahyväinen ”Look What You Made Me Do” -Taylor onkin sivuosassa, yllätyyyys!

Ja joillekin pettymys. Taylor Swiftin vihaajia ärsyttää, että he eivät tule ikinä tajuamaan Taylor Swiftiä. Mediaa ärsyttää, että hän on aina askeleen edellä. Nytkin hänen luultiin floppaavan, vaikka Reputation on täynnä End Gamen ja Getaway Carin kaltaisia potentiaalisia megahittejä. Ja vaikka ei olisikaan, se on luonteva askel Taylor Swiftille kohti väistämätöntä Madonnan kaltaista popvisionääriyttä.

Lopuksi vastaus otsikon kysymykseen: ei ole. Ja hän tietää sen itsekin laulaen Delicatella: "My reputation's never been worse, so you must like me for me." Swift on kaiken tuollaisen spekulaation yläpuolella, kuten todellisen tähden kuuluukin. Reputation on peliä ja kuten hän Instagram-postauksessaan julistaa: ”Let the games begin”.

Voittaja tiedetäänkin jo.

Kommentit