”Koita siinä kaikki arkihuolesi heittää, kun näpit jäässä lasket siskon haudalle kynttilää” – Maustetyttöjen kakkoslevy on musiikillinen vastine vuosittaiselle mustan joulun odotukselle

 

Uuden levyn kannen on maalannut Joel Slotte.

Parempi haudata itsensä hiekan alle, sillä haudankaivajakin ansaitsee välillä vapaapäivän, tuumivat Anna ja Kaisa Karjalainen.

Maustetyttöjen toista albumia ei odotettu aivan näin pian, mutta koronapandemian vuoksi hekin joutuivat olemaan pitkään keikkailematta ja oli aikaa tehdä levyä. Perjantaina ilmestynyt Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä tuo Maustetyttöjen iskelmäpohjaiseen musiikkiin sävyjä 1980-luvun post punkista ja brittiläisestä synapopista. Eilen Kulttuuritalon keikalla mieleen tuli jo muun muassa Samuli Knuutin Image-kolumnissa mainitun Morrisseyn lisäksi myös ehkä The Cure popeimmillaan. Simppelit iskelmäsovitukset ovat saaneet ympärilleen mukavaa tummanharmaata pehmeyttä, jossa velloa.

Sävykkäämpien sovitusten ja eittämättä albumikokonaisuuden konteksissa parempien kappaleiden lisäksi myös koronapandemia voi olla yksi syy, miksi kakkoslevy tuntuu resonoivan ensimmäistä paremmin. Hauskanpito on, jos ei kiellettyä, niin ainakin haastavaa, ilo pitää löytää pienistä asioista, ja silti kuollaan jos ollaan kuollakseen, mutta mukana on myös iso annos lähimmäisenrakkautta ja solidaarisuutta.

Synkkyyden lomassa PMMP:n Joku raja -kappaletta temaattisesti muistuttava Tee se itse kääntyy hieman kierosti jopa voimaannuttavaksi, ja Ne tulivat isäni maalle on tässä maassa jopa harvinainen kannanotto ympäristönsuojelun puolesta. Ovatko Karjalaiset moderneja protestilaulajia?

Monessa uutuuslevyn kappaleessa joko kuollaan tai ollaan kuolemassa, mutta rujon pinnan alla esimerkiksi Jos jäisin onnibussin alle on juuri sellainen jopa lohdullinen rakkauslaulu kuin suurilta tunteiden tulkeilta voisi olettaa: ”Jos tukkirekka murskaisi minut sinä vierelläni, ilo olisi pelkästään puolellani”.

Päätöskappale Vuoden pimein yö taas on jo muutaman päivän kuuntelun perusteella mitä sopivin koronasyksyn huipennukseksi kirjoitettu joululaulu, jossa kuolemakin tuntuu miellyttävämmältä ajatukselta kuin taas yksi musta joulu.

Kappale tuntuu kiteyttävän koko levyn auran. Joulussa merkittävintä on aina odotus – josko tänä vuonna olisi taas viime vuotta mukavampaa ja maassa puoli metriä lunta, että pääsisi hiihtämään. Levyllä on samanlaista orastavaa positiivisuutta, mutta kuitenkin siten, että koko ajan tiedämme, että lopputulos on kuitenkin odotuksiin nähden miinusmerkkinen. Jäljelle jäävät huoli itsestä ja läheisistä ja ilo siitä, että tässä vielä jaksetaan.

Eilisen keikan perusteella Maustetytöt ovat saaneet keikkailun ja muun musiikin elämänkoulun ansiosta hurjasti lisää itsevarmuutta ja presenssiä, mikä yltiöpositiivisen vastaanoton perusteella resonoi myös yleisössä.

Lopuksi pitää vielä mainita, että ensi viikolla Suomen virallisella albumilistalla käydään titaanien taistelu Elastisen, Vain elämää -koosteen, AC/DC:n ja Maustetyttöjen välillä. Viimeksi mainittu ei ole aivan vailla mahdollisuuksia – joskin jo kaksi top 5 -albumia osoittaisi, että kestävällekin suosiolle on rakennettu vahva perusta.

Kommentit